Pikkuikkuna

Rauhallista ja lämmintä joulua! 

Aatonaattona pikkupuput heräävät niin aikaisin aamulla, että on vielä hämärää. Kun he huomaavat joulupuunsa latvassa olevan tähden, he ryntäävät herättämään isänsä. "Isä! Teitkö sinä tämän?" pikkupuput kyselevät. "Taisi se joku tonttu olla", isäpupu myhäilee, "tonttu taisi ajatella, että joulunvietostamme puuttui vielä latvatähti." "Mutta nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon, eikö olekin isä?" kaikista pienin pupu kysyy huolissaan. "On, nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon", isäpupu vastaa, "Hyvää joulua lapset!" "Hyvää joulua isä!"

Nykypäivänä lahjojen paketointi on kyllä tehty helpoksi jopa tällaiselle ei-kovin hyvälle paketoijalle. Olisin minä voinut lahjani paperiinkin kääriä, mutta tarjolla oli myös valmiita lahjapusseja. Paketoin lahjani sitten niihin. Tällä kertaa paketoitavasta lahjasta ei näy vilahdustakaan, koska lahjan saaja taitaisi arvata heti, että se on juuri hänelle. Mutta kyllä sinne pussiin oikeasti lahjakin meni! Meillä ei ole tapana kirjoittaa pakettikortteihin lahjan antajan nimeä, siksi olen koettanut keksiä noihin valmiisiin kohtiin jotain ihan muuta (ja joka pakettiin vähän erilaisia juttuja).

Päivän adventtikalenteripostaus on kovin myöhässä, pahoitteluni! Joulukiireet alkavat vaivata. Neljännen ja viimeisen adventin kynttilät. Kynttilänjalka on sellainen, jossa on "aina" meidän perheessä adventtikynttilöitä poltettu. Taustalla on äitini joulukalenteri. Äidilläni on tapana repiä avatut luukut irti, minä taas jätän ne paikoilleen. Kumpikohan tapa on "oikea"?

Yksi parhaimmista joulumuistoistani on jouluhartaus noin kymmenen vuoden takaa. (En ole kovin uskonnollinen, mutta usein joulun aikaan tulee johonkin hartauteen tai jumalanpalvelukseen osallistuttua.) Silloin vietimme joulua mökillä ja aattopäivänä menimme mökkipaikkamme kirkkoon hartauteen. Matka kirkkoon taisi olla pimeä ja luminen. Kirkko on toistasataa vuotta vanha pienehkö puukirkko. Siellä ei ole lämmitystä, joten alttaritaulu viedään aina talven ajaksi pois. Alttaritaulun paikalla on vain pienempi pahvikuva taulusta. Puiset penkit ovat vanhat. Kirkko on valaistu vain aidoilla kynttilöillä Istuimme kaikki toppavaatteissamme ja pipotkin taisivat olla päässä. Hartaudessa kuultiin tietysti evankeliumi ja laulettiin tuttuja jouluvirsiä. Ja kun lauloimme, hengitys höyrysi. Jostain syystä juuri se on muistoni selkein kohta: miten ihmisten hengitys höyrysi, kun lauloimme kaikki.

Tänään on juhlapäivä, joten kalenterin luukkukin sisältää jotain ihan muuta.

Leivoin ja koristelin vähän joulupipareita. Kalamuotin sain viime vuonna, joten tämä koristelu on oikeastaan jo vanha vitsi. Uudelleenkäytin sen silti, koska minusta se on edelleen hauska. Lisäksi en ole järin hyvä piirtämisessä, joten kirjoittamalla koristelu on luontevampi vaihtoehto. Vaikka vähän horjuvia nuo kirjaimetkin välillä ovat.

Tammikuussa 2011 oli lunta. Joulun tunnelmaan minulla vaikuttaa paljon se, onko lunta vai ei. Tänä vuonna tilanne on toistaiseksi ollut melko huono, mutta vielähän tässä olisi viikon verran aikaa - siinä ajassa ehtisi kertyä vaikka minkälaiset kinokset, jos lunta tosiaan sataisi. Mustiin jouluihin on ollut pakko tottua, mutta lumessa ja etenkin lumisateessa on edelleen jotain taianomaista. Ei lumen välttämättä tarvitsisi edes pysyä maassa, mutta jos aattona tai aatonaattona sataisi lunta, saisi varmasti kiinni lapsen riemusta. Ja joulu on parasta aikaa, jos siihen suhtautuu lapsen näkökulmasta.

 Eräänä päivänä, kun pupuperhe on kävelyllä, lapset huomaavat läheisen puun oksilla istuvan pöllöperheen. "Voi kuinka jouluisalta tuo perhe näyttää!" pikkupuput ihastelevat, "Pitäisiköhän meilläkin olla tonttulakit?" "Lapset, ettekö te muista?" isäpupu ihmettelee, "meillähän on kotona tallessa teille kaikille omat tonttulakit." Kun pupuperhe palaa takaisin kotipuulle, isä kaivaa tonttulakit esiin lastensa riemuksi. Hetken pitää tonttulakkeja sovitella, että jokainen saisi sopivan.  "Nyt me olemme valmiita jouluun!" lapset riemuitsevat. 

Joululahjojen valmistaminen on vielä kesken, mutta hyvällä mallilla. Tarjolla olisi kuitenkin kaksi hämärää kuvaa keskeneräisistä jutuista. Ensi viikolla näiden pitäisi sitten olla jo paketeissa.

Tänä joulunaikana olen polttanut tavallista enemmän kynttilöitä. Tänä aamuna kolmea kolmannen adventin kunniaksi.

Tämä ei ole varsinaisesti joulukoriste, mutta (joulu)lahjakoriste, joten menköön. Sitäpaitsi sain tämän eilen ja kattokaa nyt kuinka hieno! Valitettavasti opiskelija-asuntoon ei oikein viitsi (ainakaan enää tässä vaiheessa) lyödä nauloja seinään, joten ripustuspaikkaa tuolle ei oikein nyt ole. Mutta ihailen muuten. PS. Minulla on maailman paras kämppis! <3

Tämä kuva on vuosia vanha. Ainakin neljä vuotta. En enää muista, millainen vitsailu noihin avaimenperiin liittyi, mutta suvun pikkujouluissa moni sai tuollaisen led-avaimenperän. Jotain vitsiä niistä ehkä heitettiin, koska sen jälkeen kun kuusi oli tuotu, huomasimme jonain päivänä, että sisareni oli ripustanut avaimenperänsä kuuseen. Minun mielestäni kuva on edelleen hellyyttävä ja huvittava. Ja joo, meillä on aina aito joulukuusi. Monena vuonna siinä on ollut myös aidot kynttilät, joita on uudenvuodenaattona poltettu.

Jouluperinteet ovat hauskoja. Meillä ainakin etenkin jouluaaton vietto sujuu lähes aina samalla kaavalla ja niinpä voisin melkein kirjoittaa jo nyt aikataulun siitä, kuinka jouluaatto tulee sujumaan. Joulurauhan julistus katsotaan joka vuosi ja sitä nimenomaan rauhoitutaan katsomaan. Ruokailu sujuu usein samalla tavalla (ja ruuatkin pysyvät pitkälti samoina, mutta se taitaa olla jouluna oletusarvoista).  Ruokailun jälkeen täytyy tiskata astiat ja laittaa ruuat pois, mutta sitten jaetaan lahjat. Meidän perheessä on niin kauan kuin muistan ollut tapana se, että lahjojen jakamisen jälkeen ne avataan yhdessä. Jokainen avaa yhden lahjan kerrallaan ja näyttää sitten kaikille, mitä sai. On hauskaa nähdä, mitä muut saavat lahjaksi ja jännitys omien lahjojen suhteen kestää kauemmin.  Lahjojen avaamisen jälkeen on joulukahvien vuoro - tosin muistan, että joku vuosi kahveja ei aattona keitetty, koska lahjojen avaamisen jälkeen kello oli jo yli yhdeksän, eikä kenelläkään ollut nä...

Noin yleisesti ottaen en ole pahemmin musiikki-ihmisiä. Paitsi että laulan kuorossa. Mutta en juurikaan kuuntele musiikkia. Joululaulujen kuunteleminenkin on jäänyt vähäiseksi. Oikeastaan ainoa joululevy, jota olen varta vasten tänä vuonna kuunnellut, on ollut Sorjan joululevy . Ja sekin on ehkä vähän puolueellinen valinta, koska kaverini laulaa sillä. Ja niin, koska teimme kuorossa joulushown, olen kyllä laulanut joululauluja lokakuun alusta asti. Ehkä se on minulle riittävä määrä joululauluja? Joka tapauksessa, joululaulujen top-3. Lupaan muuttaa mieltäni ennen pitkää, ehkä jo huomenna? 3. Tonttu Torvinen En tiedä miksi, mutta lasten joululauluista olen aina pitänyt Tonttu Torvisesta. Ja koska aikuisena on ihan sallittua tykätä lapsellisista jutuista, otan Tonttu Torvisen listalle. 2. Walking in the Air Hämmentävää sinänsä, en muista katsoneeni lapsena Lumiukkoa joka joulu. Tai sitten olen katsonut, mutta se ei ole jättänyt mitään pysyvää muistijälkeä? Kappale on silti hieno ...

Yön aikana pupujen kotipuun alle on ilmestynyt lahjapaketteja. "Isä! Isä! Katso mitä täällä on!" Pikkupuput huutavat riemuissaan, "Saakohan nämä paketit jo avata." "Jaa-a", isäpupu vastaa, "Luulisin, että ne on tarkoitettu joululahjoiksi. Malttaisittekohan te odottaa jouluun asti?"

Siinä olisi materiaaleja, joista meinasin joululahjoja tehdä. Tässä kohtaa on kuitenkin kai kerrottava myös se, että koska blogiani seuraa myös sellaisia ihmisiä, joille aion tehdä lahjan, saattaa olla, että kuvassa on jotakin ylimääräistä. Tai että siitä puuttuu jotakin olennaista... Kai minun täytyy joulun jälkeen vielä yksi adventtikalenterin jälkeiskuva julkaista, missä näkyisivät valmiit lahjat? Jos saan mitään aikaiseksi loppujen lopuksi. :D

Itsenäisyyspäivän illan kynttilät käyvät ehkä myös toisen adventin kynttilöiksi?

Tämä tonttu taitaa olla ainoa joulukoriste, joka minulla on opiskelupaikkakunnallani. Sitäkin rakkaampi se kyllä on, koska se on nuoremman sisareni käsialaa - sen voi päätellä tontun leveästä hymystä. Näiden tonttujen tekeminen taisi olla jonkinlainen perinne ala-asteellani, sillä muistan itsekin tehneeni samanlaisen. Minun tonttuni taitaa majailla vanhempieni joulukoristelaatikossa. Mutta tämä tonttu kuuluu ehdottomasti suosikkijoulukoristeisiini, koska tätä katsoessa ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle.

Olipa kerran suvun pikkujoulut. Tunnelma oli katossa, kirjaimellisesti. Juttu meni niin, että ennen ruokailua jokaisen piti kirjoittaa pikkujoulutunnelmansa paperilapulle. Ruokailun jälkeen haettiin tikkaat ja tunnelmat luettiin ääneen (samanlaiset oli ryhmitelty ketjuiksi) ja teipattiin kattoon. Mun mielestä tämä oli hauskin ohjelmanumero vähään aikaan, mutta jos on ihan erilainen huumorintaju, niin sitten ei ehkä uppoa. Mutta jos kerran hauskaa voi kirjaimellisesti pitää Tykkimäellä, niin miksei tunnelmaakin voi sitten kohottaa sohvapöydältä kattoon?

Yksi parhaista asioista joulun aikaan on kyllä jouluruoka. Ehkä se johtuu siitä, että jouluruokia syö vain kerran vuodessa (paitsi jos pitää toisen joulun helatorstaina, kuten me siskoni kanssa tänä vuonna teimme - tosin söimme vain joulutorttuja ja glögiä). Yksi ehdottomista suosikkileivonnaisistani kulkee nimellä Joulutortut kirsikkasydämin  (meillä on käytetty tuota ensimmäistä täytevaihtoehtoa). Ne ovat simppeleitä leipoa, mutta todella hyviä. Tänä vuonna en ole vielä ehtinyt joulutorttuja leipoa, mutta pakko noita on edes vähän tehdä. Ehkä jo tänään...

Tänä vuonna minulla on (tämän blogikalenterin lisäksi) kolme joulu- tai adventtikalenteria. Pikkujouluista sain kynttiläkalenterin. Tykkään näistä, kun kalenterista ei jää mitään ylimääräistä jäljelle. (Kuvassa on muuten kaksi juttua, jotka olen tehnyt itse.) Partiolaisten adventtikalenteri minulla on ollut nyt monena viime vuonna. Tänäkin vuonna se siis oli hankittava. Vanhin kalenterini on tämä pussikalenteri, jonka olen saanut ihan pikkulapsena. Jostain syystä äitini täyttää sen edelleen vuosittain - tosin nykyään lähinnä karkilla. Periaatteessa tämä on siis suklaakalenteri. Eikä äiti enää jaksa laittaa karkkeja yksittäin jokaisen päivän omaan pussiin. Tähän kalenteriin liittyy kyllä nostalgiaa. En kai minä oikeasti tarvitsisi kolmea joulukalenteria mihinkään, mutta jotenkin näitä taas kertyi...

(Tiistaisin seikkailee pupuperhe.) "Kaikilla muilla on jo kauniit joulupuut. Mekin tarvitaan oma!"  Pupuperheellä ei ole kuitenkaan mitään, millä kotipuunsa koristelisi jouluisaksi. Niinpä he lähtevät etsimään sopivia koristeita metsästä. "Isi! Isi, eivätkö nämä kauniit nauhat kävisi kuusenkoristeiksi?"  Pikkupuput vievät nauhat takaisin kotipuun luo ja ripustavat ne koristeiksi. "Isi, eikö meillä olekin kaunis joulupuu?" (Jatkuu ensi tiistaina.)

Maanantaisin joulukalenterissa seurataan joululahjoja. Kaksi joululahjaa olen tänä vuonna toistaiseksi paketoinut. Pienempi näistä kahdesta oli lahjapaketti lauantaisiin pikkujouluihin. Isommassa taas on sisällä vain pahvilaatikko, se toimii kuoromme joulushow-esityksissä rekvisiittana ja lavasteena. Tämän kuvan myötä minun on kai myönnettävä kaksi asiaa: en ole kovinkaan hyvä paketoimaan lahjoja (edes suorakaiteenmuotoisia laatikoita) ja omistan vain tuota yhtä - kovin vakavaa ja aikuismaista - lahjapaperia.