Pikkuikkuna

Rauhallista ja lämmintä joulua! 

Aatonaattona pikkupuput heräävät niin aikaisin aamulla, että on vielä hämärää. Kun he huomaavat joulupuunsa latvassa olevan tähden, he ryntäävät herättämään isänsä. "Isä! Teitkö sinä tämän?" pikkupuput kyselevät. "Taisi se joku tonttu olla", isäpupu myhäilee, "tonttu taisi ajatella, että joulunvietostamme puuttui vielä latvatähti." "Mutta nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon, eikö olekin isä?" kaikista pienin pupu kysyy huolissaan. "On, nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon", isäpupu vastaa, "Hyvää joulua lapset!" "Hyvää joulua isä!"

Nykypäivänä lahjojen paketointi on kyllä tehty helpoksi jopa tällaiselle ei-kovin hyvälle paketoijalle. Olisin minä voinut lahjani paperiinkin kääriä, mutta tarjolla oli myös valmiita lahjapusseja. Paketoin lahjani sitten niihin. Tällä kertaa paketoitavasta lahjasta ei näy vilahdustakaan, koska lahjan saaja taitaisi arvata heti, että se on juuri hänelle. Mutta kyllä sinne pussiin oikeasti lahjakin meni! Meillä ei ole tapana kirjoittaa pakettikortteihin lahjan antajan nimeä, siksi olen koettanut keksiä noihin valmiisiin kohtiin jotain ihan muuta (ja joka pakettiin vähän erilaisia juttuja).

Päivän adventtikalenteripostaus on kovin myöhässä, pahoitteluni! Joulukiireet alkavat vaivata. Neljännen ja viimeisen adventin kynttilät. Kynttilänjalka on sellainen, jossa on "aina" meidän perheessä adventtikynttilöitä poltettu. Taustalla on äitini joulukalenteri. Äidilläni on tapana repiä avatut luukut irti, minä taas jätän ne paikoilleen. Kumpikohan tapa on "oikea"?

Yksi parhaimmista joulumuistoistani on jouluhartaus noin kymmenen vuoden takaa. (En ole kovin uskonnollinen, mutta usein joulun aikaan tulee johonkin hartauteen tai jumalanpalvelukseen osallistuttua.) Silloin vietimme joulua mökillä ja aattopäivänä menimme mökkipaikkamme kirkkoon hartauteen. Matka kirkkoon taisi olla pimeä ja luminen. Kirkko on toistasataa vuotta vanha pienehkö puukirkko. Siellä ei ole lämmitystä, joten alttaritaulu viedään aina talven ajaksi pois. Alttaritaulun paikalla on vain pienempi pahvikuva taulusta. Puiset penkit ovat vanhat. Kirkko on valaistu vain aidoilla kynttilöillä Istuimme kaikki toppavaatteissamme ja pipotkin taisivat olla päässä. Hartaudessa kuultiin tietysti evankeliumi ja laulettiin tuttuja jouluvirsiä. Ja kun lauloimme, hengitys höyrysi. Jostain syystä juuri se on muistoni selkein kohta: miten ihmisten hengitys höyrysi, kun lauloimme kaikki.

Tänään on juhlapäivä, joten kalenterin luukkukin sisältää jotain ihan muuta.

Leivoin ja koristelin vähän joulupipareita. Kalamuotin sain viime vuonna, joten tämä koristelu on oikeastaan jo vanha vitsi. Uudelleenkäytin sen silti, koska minusta se on edelleen hauska. Lisäksi en ole järin hyvä piirtämisessä, joten kirjoittamalla koristelu on luontevampi vaihtoehto. Vaikka vähän horjuvia nuo kirjaimetkin välillä ovat.

Tammikuussa 2011 oli lunta. Joulun tunnelmaan minulla vaikuttaa paljon se, onko lunta vai ei. Tänä vuonna tilanne on toistaiseksi ollut melko huono, mutta vielähän tässä olisi viikon verran aikaa - siinä ajassa ehtisi kertyä vaikka minkälaiset kinokset, jos lunta tosiaan sataisi. Mustiin jouluihin on ollut pakko tottua, mutta lumessa ja etenkin lumisateessa on edelleen jotain taianomaista. Ei lumen välttämättä tarvitsisi edes pysyä maassa, mutta jos aattona tai aatonaattona sataisi lunta, saisi varmasti kiinni lapsen riemusta. Ja joulu on parasta aikaa, jos siihen suhtautuu lapsen näkökulmasta.

 Eräänä päivänä, kun pupuperhe on kävelyllä, lapset huomaavat läheisen puun oksilla istuvan pöllöperheen. "Voi kuinka jouluisalta tuo perhe näyttää!" pikkupuput ihastelevat, "Pitäisiköhän meilläkin olla tonttulakit?" "Lapset, ettekö te muista?" isäpupu ihmettelee, "meillähän on kotona tallessa teille kaikille omat tonttulakit." Kun pupuperhe palaa takaisin kotipuulle, isä kaivaa tonttulakit esiin lastensa riemuksi. Hetken pitää tonttulakkeja sovitella, että jokainen saisi sopivan.  "Nyt me olemme valmiita jouluun!" lapset riemuitsevat. 

Joululahjojen valmistaminen on vielä kesken, mutta hyvällä mallilla. Tarjolla olisi kuitenkin kaksi hämärää kuvaa keskeneräisistä jutuista. Ensi viikolla näiden pitäisi sitten olla jo paketeissa.

Tänä joulunaikana olen polttanut tavallista enemmän kynttilöitä. Tänä aamuna kolmea kolmannen adventin kunniaksi.

Tämä ei ole varsinaisesti joulukoriste, mutta (joulu)lahjakoriste, joten menköön. Sitäpaitsi sain tämän eilen ja kattokaa nyt kuinka hieno! Valitettavasti opiskelija-asuntoon ei oikein viitsi (ainakaan enää tässä vaiheessa) lyödä nauloja seinään, joten ripustuspaikkaa tuolle ei oikein nyt ole. Mutta ihailen muuten. PS. Minulla on maailman paras kämppis! <3

Tämä kuva on vuosia vanha. Ainakin neljä vuotta. En enää muista, millainen vitsailu noihin avaimenperiin liittyi, mutta suvun pikkujouluissa moni sai tuollaisen led-avaimenperän. Jotain vitsiä niistä ehkä heitettiin, koska sen jälkeen kun kuusi oli tuotu, huomasimme jonain päivänä, että sisareni oli ripustanut avaimenperänsä kuuseen. Minun mielestäni kuva on edelleen hellyyttävä ja huvittava. Ja joo, meillä on aina aito joulukuusi. Monena vuonna siinä on ollut myös aidot kynttilät, joita on uudenvuodenaattona poltettu.

Jouluperinteet ovat hauskoja. Meillä ainakin etenkin jouluaaton vietto sujuu lähes aina samalla kaavalla ja niinpä voisin melkein kirjoittaa jo nyt aikataulun siitä, kuinka jouluaatto tulee sujumaan. Joulurauhan julistus katsotaan joka vuosi ja sitä nimenomaan rauhoitutaan katsomaan. Ruokailu sujuu usein samalla tavalla (ja ruuatkin pysyvät pitkälti samoina, mutta se taitaa olla jouluna oletusarvoista).  Ruokailun jälkeen täytyy tiskata astiat ja laittaa ruuat pois, mutta sitten jaetaan lahjat. Meidän perheessä on niin kauan kuin muistan ollut tapana se, että lahjojen jakamisen jälkeen ne avataan yhdessä. Jokainen avaa yhden lahjan kerrallaan ja näyttää sitten kaikille, mitä sai. On hauskaa nähdä, mitä muut saavat lahjaksi ja jännitys omien lahjojen suhteen kestää kauemmin.  Lahjojen avaamisen jälkeen on joulukahvien vuoro - tosin muistan, että joku vuosi kahveja ei aattona keitetty, koska lahjojen avaamisen jälkeen kello oli jo yli yhdeksän, eikä kenelläkään ollut nä...

Noin yleisesti ottaen en ole pahemmin musiikki-ihmisiä. Paitsi että laulan kuorossa. Mutta en juurikaan kuuntele musiikkia. Joululaulujen kuunteleminenkin on jäänyt vähäiseksi. Oikeastaan ainoa joululevy, jota olen varta vasten tänä vuonna kuunnellut, on ollut Sorjan joululevy . Ja sekin on ehkä vähän puolueellinen valinta, koska kaverini laulaa sillä. Ja niin, koska teimme kuorossa joulushown, olen kyllä laulanut joululauluja lokakuun alusta asti. Ehkä se on minulle riittävä määrä joululauluja? Joka tapauksessa, joululaulujen top-3. Lupaan muuttaa mieltäni ennen pitkää, ehkä jo huomenna? 3. Tonttu Torvinen En tiedä miksi, mutta lasten joululauluista olen aina pitänyt Tonttu Torvisesta. Ja koska aikuisena on ihan sallittua tykätä lapsellisista jutuista, otan Tonttu Torvisen listalle. 2. Walking in the Air Hämmentävää sinänsä, en muista katsoneeni lapsena Lumiukkoa joka joulu. Tai sitten olen katsonut, mutta se ei ole jättänyt mitään pysyvää muistijälkeä? Kappale on silti hieno ...

Yön aikana pupujen kotipuun alle on ilmestynyt lahjapaketteja. "Isä! Isä! Katso mitä täällä on!" Pikkupuput huutavat riemuissaan, "Saakohan nämä paketit jo avata." "Jaa-a", isäpupu vastaa, "Luulisin, että ne on tarkoitettu joululahjoiksi. Malttaisittekohan te odottaa jouluun asti?"

Siinä olisi materiaaleja, joista meinasin joululahjoja tehdä. Tässä kohtaa on kuitenkin kai kerrottava myös se, että koska blogiani seuraa myös sellaisia ihmisiä, joille aion tehdä lahjan, saattaa olla, että kuvassa on jotakin ylimääräistä. Tai että siitä puuttuu jotakin olennaista... Kai minun täytyy joulun jälkeen vielä yksi adventtikalenterin jälkeiskuva julkaista, missä näkyisivät valmiit lahjat? Jos saan mitään aikaiseksi loppujen lopuksi. :D

Itsenäisyyspäivän illan kynttilät käyvät ehkä myös toisen adventin kynttilöiksi?

Tämä tonttu taitaa olla ainoa joulukoriste, joka minulla on opiskelupaikkakunnallani. Sitäkin rakkaampi se kyllä on, koska se on nuoremman sisareni käsialaa - sen voi päätellä tontun leveästä hymystä. Näiden tonttujen tekeminen taisi olla jonkinlainen perinne ala-asteellani, sillä muistan itsekin tehneeni samanlaisen. Minun tonttuni taitaa majailla vanhempieni joulukoristelaatikossa. Mutta tämä tonttu kuuluu ehdottomasti suosikkijoulukoristeisiini, koska tätä katsoessa ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle.

Olipa kerran suvun pikkujoulut. Tunnelma oli katossa, kirjaimellisesti. Juttu meni niin, että ennen ruokailua jokaisen piti kirjoittaa pikkujoulutunnelmansa paperilapulle. Ruokailun jälkeen haettiin tikkaat ja tunnelmat luettiin ääneen (samanlaiset oli ryhmitelty ketjuiksi) ja teipattiin kattoon. Mun mielestä tämä oli hauskin ohjelmanumero vähään aikaan, mutta jos on ihan erilainen huumorintaju, niin sitten ei ehkä uppoa. Mutta jos kerran hauskaa voi kirjaimellisesti pitää Tykkimäellä, niin miksei tunnelmaakin voi sitten kohottaa sohvapöydältä kattoon?

Yksi parhaista asioista joulun aikaan on kyllä jouluruoka. Ehkä se johtuu siitä, että jouluruokia syö vain kerran vuodessa (paitsi jos pitää toisen joulun helatorstaina, kuten me siskoni kanssa tänä vuonna teimme - tosin söimme vain joulutorttuja ja glögiä). Yksi ehdottomista suosikkileivonnaisistani kulkee nimellä Joulutortut kirsikkasydämin  (meillä on käytetty tuota ensimmäistä täytevaihtoehtoa). Ne ovat simppeleitä leipoa, mutta todella hyviä. Tänä vuonna en ole vielä ehtinyt joulutorttuja leipoa, mutta pakko noita on edes vähän tehdä. Ehkä jo tänään...

Tänä vuonna minulla on (tämän blogikalenterin lisäksi) kolme joulu- tai adventtikalenteria. Pikkujouluista sain kynttiläkalenterin. Tykkään näistä, kun kalenterista ei jää mitään ylimääräistä jäljelle. (Kuvassa on muuten kaksi juttua, jotka olen tehnyt itse.) Partiolaisten adventtikalenteri minulla on ollut nyt monena viime vuonna. Tänäkin vuonna se siis oli hankittava. Vanhin kalenterini on tämä pussikalenteri, jonka olen saanut ihan pikkulapsena. Jostain syystä äitini täyttää sen edelleen vuosittain - tosin nykyään lähinnä karkilla. Periaatteessa tämä on siis suklaakalenteri. Eikä äiti enää jaksa laittaa karkkeja yksittäin jokaisen päivän omaan pussiin. Tähän kalenteriin liittyy kyllä nostalgiaa. En kai minä oikeasti tarvitsisi kolmea joulukalenteria mihinkään, mutta jotenkin näitä taas kertyi...

(Tiistaisin seikkailee pupuperhe.) "Kaikilla muilla on jo kauniit joulupuut. Mekin tarvitaan oma!"  Pupuperheellä ei ole kuitenkaan mitään, millä kotipuunsa koristelisi jouluisaksi. Niinpä he lähtevät etsimään sopivia koristeita metsästä. "Isi! Isi, eivätkö nämä kauniit nauhat kävisi kuusenkoristeiksi?"  Pikkupuput vievät nauhat takaisin kotipuun luo ja ripustavat ne koristeiksi. "Isi, eikö meillä olekin kaunis joulupuu?" (Jatkuu ensi tiistaina.)

Maanantaisin joulukalenterissa seurataan joululahjoja. Kaksi joululahjaa olen tänä vuonna toistaiseksi paketoinut. Pienempi näistä kahdesta oli lahjapaketti lauantaisiin pikkujouluihin. Isommassa taas on sisällä vain pahvilaatikko, se toimii kuoromme joulushow-esityksissä rekvisiittana ja lavasteena. Tämän kuvan myötä minun on kai myönnettävä kaksi asiaa: en ole kovinkaan hyvä paketoimaan lahjoja (edes suorakaiteenmuotoisia laatikoita) ja omistan vain tuota yhtä - kovin vakavaa ja aikuismaista - lahjapaperia.

Ensimmäisen adventin kunniaksi kynttilä.

Ajattelin tehdä blogiini tänä vuonna adventtikalenterin. Huomisesta alkaen aina jouluaattoon asti Pikkuikkuna on pikkuikkuna jouluun ja jouluvalmisteluihin.

Blogi hiljentyi taas pitkäksi aikaa. Syynä oli tosiaankin opinnäytetyö. Mutta se on nyt enemmän tai vähemmän tehty, ensi viikolla olisi vuorossa vielä kypsyysnäyte ja seminaari. Muutaman viikon päästä minä sitten valmistun. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että valmistuminen heittää valtavan tyhjyyden päälle. Mitä ihmettä minä valmistumisen jälkeen teen? Töitä? Tai siis tietysti töitä, mutta missä? Valmistumisen myötä elämästä katoaa kiintopiste, tavallaan. Vanhemmatkin suunnittelevat muuttamista, sitten katoaa peruskoulu- ja lukioaikojen koti. Voisin mennä minne vaan. Suomessa, maailmassa, maailmankaikkeudessa. Toisaalta voisin myös jäädä tänne. Olen kotiutunut opiskelukaupunkiini ja nyt kun valmistuminen lähestyy ja ehkä muuttokin, kaduilla kävely tuntuu välillä haikealta - kauanko enää olen täällä? Toisaalta tämä on varmaankin taas niitä asioita, joita yliajattelen ihan täysin. Voisin keskittyä vaikka joulun valmisteluun välillä. Ja kuoron joulushown esityksiin.

Yllättyykö kukaan, jos kerron, että aloitin uuden projektin? Ei? Sitä minäkin. En enää muista miten törmäsin netissä Day Zero Projectiin , mutta ihastuin ajatukseen välittömästi. Ideana sivustossa on se, että rekisteröitymisen jälkeen saa ruveta kasaamaan omia toivelistojaan. Alkuperäinen idea on ollut tehdä 101 asian lista, jotka sitten toteuttaa 1001 päivän aikana. Listoja voi kuitenkin tehdä vaikkapa jo toteuttamistaan asioista tai asioista, jotka haluaa tehdä jonain päivänä (bucket list -tyyliin). Minä tein 101 asian listan. Apuna käytin mm. joskus lukioaikoina kirjoittamaani "Asioita, joita haluaisin tehdä jonain päivänä" -listaa ja sivustolla vastaan tulleita ideoita. Osa asioista on helppoja toteuttaa vaikka heti, osa vaatii enemmän aikaa ja panostamista. Sadasensimmäinen (eli viimeinen) asia listallani on projektin dokumentointi. Ajattelin tehdä sen tässä blogissa - linkata tai kuvata tai selostaa tänne kaiken tekemäni. Kasaan kaikki jutut DZP-tägin alle. Tä...

Kävin taannoin vanhempieni luona. Muutin sieltä pois kolme vuotta sitten, mutta jätin osan tavaroistani säilöön, koska tämä asunto on vain tilapäinen. Sittemmin nuo tavarat ovat saaneet olla pitkään siellä, minne ne jäivät, mutta nyt tyhjiä huoneita järjesteltiin uudelleen. Tämän seurauksena roinani olivat päätyneet hajasijoitetuiksi mikä minnekin, enkä tiennyt yhtään missä mitäkin oli.  Viikonloppureissulla kotiin oli kuitenkin aikaa puuhailla - kävin siis kaappien, laatikostojen ja hyllyjen kimppuun tavoitteena paikantaa tavarani. Sitä löytyi aikamoisissa määrissä.  Heitin pois kolme roskapussillista tavaraa ja lisäksi kasa paperia meni jätepapereihin. Purin neljä vanhaa neuletta, joita en ole käyttänyt ainakaan kolmeen vuoteen. Järjestelin tavarani laatikoihin ja laatikot kaappeihin niin, että tiedän missä ne ovat. Samalla tavarani ovat myös yhdessä paikassa, niin että halutessani ne on helppo viedä pois. Parasta siivoamisessa oli kuitenkin ehdottomasti se, m...

Me kaikki olemme lokeroissa. Sitähän ihmiset tekevät,              lokeroivat. Minä olen nainen. Nuori nainen. Nuori naisopiskelija. Nuori blondi naisopiskelija. Nuori blondi naisopiskelija Pohjanmaalla. Lokero. Muiden rakentama lokero. Minun täyttämäni lokero. Sitä on vaikea rikkoa – paitsi jos värjää hiuksensa. Blondien tapauksessa ei ehkä silloinkaan. Jos otan kuvan itsestäni paperinpalan kanssa voin määrittää oman lokeroni. Hetkeksi. Niille, jotka kuvan näkevät. Niille, jotka kuvan muistavat.

Jepjep. Mutta tämä ei ehkä ole niin paha, kuin miltä kuulostaa. Olen saattanut joskus mainita pitäväni klassikkokirjojen nykypäivään siirretyistä youtube-versioista? Lizzie Bennet Diaries? Autobiography of Jane Eyre? Törmäsin taannoin pariin Shakespeare-versioon. Toisen katsoin eilen kahdessa osassa kokonaan, toisen aloitin eilen (sen ensimmäisen jälkeen) ja koska tämä toinen sarja on edelleen kesken, olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, että olen katsonut kaikki sarjasta toistaiseksi ilmestyneet jaksot. Molemmat sarjat ovat loistavia. Mahtavia. Hienoja. Nyt tekee mieli lukea Shakespearen näytelmiä. #fiksuidea Joka tapauksessa, ensin katsoin sarjan Jules & Monty . Eli Romeo ja Julia tänä päivänä, yliopistossa (jossain koulussa joka tapauksessa, ei pysy pieni ihminen kärryillä ulkomaisista kouluista). Tykkäsin. Ahmin kahdessa pätkässä, vaikka olisi pitänyt lukea tenttiin - kai se sanoo jotain. En oikein tiedä mitä muuta sanoa. Tykkäsin siitä, miten sarja oli toteutettu j...

Tai jotakin, mitä olen puuhannut vapusta lähtien. Kuvasin videon! Inspiraationa  Sanzuun  ja Sneviksen samanlaiset videot. Etenkin Sneviksen videot ovat tosi hienosti leikattuja kokonaisuuksia. Valitettavasti ne ovat yksityisiä, joten en koe voivani jakaa linkkiä. Ideana videossa on siis kuvata noin sekunnin pätkä joka päivä ja laittaa nuo pätkät peräkkäin (ja vähän musiikkia taustalle). Minä kuitenkin tykästyin ajatukseen kuvata arkea ja antaa elämän muokata sitä, millainen videostani tulee. Siksi valtaosa kuvapätkistä on kovin arkisia - minun elämäni on melko arkista. Tykkään kuitenkin arkisesta elämästäni ja tuosta videosta. Kaverini väittävät, että video kuvastaa minua – siltä itsestänikin tuntuu. Tuo video taitaa melko hyvin kuvata minua ja näkökulmaani elämään. Ihmisten kuvaamisen suhteen olin vähän arkajalka, siksi videossa ei näy kovinkaan monen ihmisen kasvoja. En halunnut näyttää omia kasvojani, joten yritin vältellä myös lähipiirini ihmisten kasvojen ku...

Minulla piti olla kaksi juttua tähän blogitekstiin. Muistan vain toisen... Joko vanhuus iskee kimppuuni? Koska perinteisesti olen ollut todella saattamaan projekteja päätökseen (en), keksin aloittaa uuden. (Loistava idea, hei. Muistutetaan tässä välissä, että on sellainenkin asia olemassa kuin opinnäytetyö.) Taannoin törmäsin jonkin toisen blogin kautta kirjabingoon . Tallensin sen kirjanmerkkeihini (niitä on liikaa). Heinäkuun alussa törmäsin siihen uudestaan ja tajusin, kuinka hyvä kesälukuhaaste se olisi. Yksi viiden kirjan rivi olisi (tietysti) ihan liian helppoa (...), joten samantien voisin lukea 24 kirjaa, yhden joka ruutuun. Aikarajana noin suunnilleen heinä-elokuu. Tämänhetkinen tilanne. En tiedä kuinka hyvin tuo edustaa normaalisti lukemiani kirjoja, mutta hei, mikä on normaali. (Suora, joka leikkaa jotakin muuta (janan, suoran, ...) kohtisuoraan. Matikkaa!) Joo. Elokuu ei kyllä tule toteutumaan, mutta ehkä nyt syksyllä? Haa! Muistin sen toisenkin! Löysin ne...

... tai Materialistisen tytön tarinoita. Kerroin blogissakin keväällä, että aloitin liikuntaharrastuksen. Yritän ylläpitää sitä edelleen. Lenkkejä 1-3 kertaa viikossa ja 2-3 "jumppaa". Yhteensä 4-5 liikuntasuoritusta viikossa olisi syksyn suunnitelma. Keväällä ostin juoksemiseen sopivat housut ja caprit - sitä ennen olin juossut ihan college-housuissa. Toissapäivänä ostin ekat omat juoksulenkkarini ikinä - tähän asti olen lenkkeillyt siskon vanhoissa. Nyt tekee mieli kaikenlaista muuta urheilutavaraa - tietysti. Juoksutakkia, koska vedenpitävässä tuulitakissa tulee hiki aika helposti. Syksyä ajatellen pitkähihaista treenipaitaa, että tarkenee. Jumppamattoa. Vesipulloa (edellisestä meni korkki rikki). Kaiken ostaminen kerralla tuntuisi hassulta (ja olisi kallista). Välillä tulee mietittyä kuluttamista ylipäätään melko kriittisesti. Tätäkin toivelistaani mietin. Haluanko minä näitä tuotteita vain siksi, että se jotenkin "kuuluu asiaan" omistaa ne? Tai siksi, e...

Kuvittelisin, että kaikki parikymppiset ovat kohdanneet muodossa tai toisessa kysymyksen "No, jokos sinulla on poikaystävä katsottuna?". Minä ainakin olen. En kovin monesti, mutta aina silloin tällöin se tulee vastaan. Ymmärtäähän sen, että kysytään. Kyllä minäkin varmasti 10–20 vuoden päästä kyselen (johan perjantaina esitin kahdeksanvuotiaalle sen klassikkokysymyksen: "Jännittääkö koulun alku?"). Tällä kertaa kysymyksen esittänyt tuttavani vain jatkoi keskustelua epäilemällä minua nirsoksi, kun ei poikaystävää ole. Jepjep. Minua neuvottiin laskemaan moinen kommentti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kai se kelpaa yhtä hyvin, jos sen laskee toisesta korvasta sisään ja sormenpäiden kautta ulos? Haluan nimittäin pohtia ja analysoida omaa näkemystäni tästä asiasta. Ensinnäkin: olen 22-vuotias. Minulla ei juuri nyt ole poikaystävää. En koe tätä asiaintilaa mitenkään kovin vakavana. (Tuttavani ei kysynyt onko minulla koskaan ollut poikaystävää. Mi...

Kesäisenä päivänä on kiva kävellä rantakallioilla. Napsin samalla kännykällä joitakin kuvia, tässä parhaimmistoa. Voiko maisemmat paljoa tätä parempia ollakaan? Tuolla kallion päällä oli joskus kymmenen vuotta takaperin laudoista ja kanaverkoista tehty häkkirakennelma. Paikka oli mielestäni vähän aavemainen, enkä uskaltanut mennä kovin lähelle. Mutta se antoi minulle tarinaidean, ja muistaakseni kirjoitin sen tarinan silloin loppuunkin. Täytyy etsiä se vihko jostain - voin sitten arvioida kirjoittajantaitojani jälkiviisauden koko mahdilla.  Kallio, meri ja käkkärämännyt. Siinä minun sielunmaisemaani tiivistettynä. Joskus sitä kohtaa myös elämän nurjemman puolen, mutta siinäkin voi olla jotain vangitsevaa. Ps. Äiti nauroi minulle melkein koko soutumatkan. En vaan osaa! Vielä!

Viime aikoina (eli ehkä noin kahden kuukauden ajan) olen pyöritellyt päässäni sitä, millaisia rooleja miehillä ja naisilla tässä yhteiskunnassa on. (Tämä on sitten lähinnä ajatuksenvirtaa, enkä varmaankaan jaksa hakea lähdeviitteitä mihinkään. Laiska lapsi on lomalla, eli entistäkin laiskempi.) Amerikoissa oli se ampuminen. Josta seurasi vähän kaikenlaista. Osuvimmin siitä kirjoitti - minun mielestäni - Nytin kolumnisti . Osa miehistä pitää naisia alempiarvoisina ja hyvää käytöstä epätavallisena ja palkittavana asiana. Minun kokemukseni tällaisista miehistä ovat onneksi hyvin kevyitä. Silti olen joskus puolivakavissani pohtinut, josko painattaisin paidan, jossa lukisi jotakin tyyliin "'Moi' on ihan hyvä aloitus". Mutta koska en halua kerätä ylimääräistä huomiota, en ole vielä toteuttanut tätä ideaa. Twitterin #YesAllWomen -hashtag herätti myös monenlaisia ajatuksia. Moni asioista oli sellainen, joka osui ja upposi minunkin elämääni. Jos ei juuri minuun, vähint...

(Hupsistarallaakeikkaa, elämä on taas tullut minun ja Pikkuikkunan väliin.) Pari viikkoa takaperin muistikirjastani loppuivat sivut. Se oli kiva muistikirja, kannet olivat punamustat ja kangas muistutti silkkiä (muttei varmaankaan ollut). Se palveli minua uskollisesti tammikuusta 2008 asti. Huvikseni selasin läpi kaiken, mitä kansien välistä löytyi. Tänään olisi siis tarjolla satunnaisia otoksia muistikirjastani. Hih, olen ostanut kirjoja. Jollakulla meistä on myös ollut monta vaihtoehtoa koulutuksensa suhteen. Ps. Olen näköjään huono a) laskemaan ja b) alleviivaamaan. Olen näköjään löytänyt noin kuudessa vuodessa vain yhden hyvän lainauksen. Onneksi se on sitäkin parempi. Neuloin kaverille sukat. Oikeasti muistikirjassani on tolkuton määrä sivuja, joilla on satunnaisia muistiinpanoja satunnaisiin neuleisiin liittyen. Valtaosasta minulla ei ole enää mitään käsitystä, mihin ne liittyvät. Mutta tuossa on ohjeet kaverin sukkien raidoittamiseen. Koska neuloin niitä juna...

Vähän varkain aloin lisätä liikuntaa elämääni viisi viikkoa takaperin. Syynä oli lähinnä se, että alkoi ärsyttää täydellinen liikkumattomuuteni. Ja tarkoituksena oli ja on kohottaa kuntoa rapakunnosta edemmäs. Etsin netistä ohjelman, jossa on tavoitteena juosta 5 km yhdeksän viikon harjoittelun jälkeen. Viisi viikkoa on nyt juostu, tavoitteena on juosta myös jäljellä olevat neljä. Toistaiseksi on sujunut ihan hyvin, ilman mitään vammoja tai muita. Samalla olen myös lisännyt venyttelyä ja jumppaa, noin kerran viikossa kumpaakin (plus lyhyitä venyttelyitä lenkkien jälkeen). Tämän liikuntasuunnitelman laati siskoni, jolla on sellaisia jänniä koulutehtäviä. Ensimmäisen viisiviikkoisen suunnitelman sain tänään suoritettua loppuun. Jatkan samalla lailla seuraavat viisi viikkoa. Erikoisinta tässä on kyllä se, mihin kaikkeen on netissä törmännyt, kun on näitä liikuntajuttuja tutkinut. Kohtuullisuus tuntuu välillä olevan kaukana. Normaalipainossa eläminen ns. normaaliruokavaliolla on paha a...

Pari pientä tarinaa viime päiviltä Outolintu Maanantaina ahmin Veronica Rothin Outolinnun kirjana. Torstaina katsoin siitä tehdyn elokuvan. Kirja oli (jälleen kerran) elokuvaa parempi, vaikka oli elokuvakin ihan hyvä. Outolintu on siis nuorten aikuisten dystopiaa, vähän Nälkäpelin jalanjäljissä (vaikka oikeasti Nälkäpelissä ja Outolinnussa ei kovin paljon samaa ole. Paitsi että dystopiaa ja naispäähenkilö ja on ollut sota). Suosittelen kyllä tutustumaan, mielenkiintoisinta Outolinnun maailmassa on ihmisten jako osastoihin luonteenpiirteiden/persoonallisuuden perusteella. Ja mitä sitten tapahtuu, jos joku on outolintu, eikä oikein sovi joukkoon? Värkkäilyä Sain kaksi tuolia pitkäaikaishoitoon (tällä tiedolla kuluvan vuoden loppuun asti). Ne sitten tuunattiin paremmin hoitopaikkaansa maastoutuviksi ja samoin tein ostettiin kangasta vähän reilummin. Ompelin sitten tänään uuden keittiönverhon ja sohvatyynyn. Omppukangas on ehkä parasta ikinä ja sopii väriensä puolesta tänne melk...

Haluan hetken. Hetken jolloin olen kaunein. Vahvin. Voimakkain. Ihmeellisin. Rakastettavin, kaikista huoneessa olevista ihmisistä. Ei kun hetkinen. Se hetkihän on nyt. Minä olen yksin huoneessa.

Hupparini hihansuu meni rikki tässä taannoin. Muuten se oli vielä hyvässä kunnossa, joten en halunnut luopua siitä. Lopulta keksin, että voisin lyhentää hihat t-paitamittaan ja jatkaa hupparin käyttöä enemmän asusteena kuin varsinaisena lämmikkeenä. Päätin ottaa kuvasarjan projektista huvin vuoksi (luetaan: jotta voisin kirjoittaa siitä blogiini). Raitapaitaa käytin apuna, että sain leikattua hihansuun suoraan. Ei noita vaiheita ehkä tarvitse selittää sen tarkemmin - kuvat kulkevat vaihejärjestyksessä vasemmalta oikealle. Tosin kuvissa ei näy muutamaa (ehkä oleellista) juttua. Sovitin hupparia joka välissä. Tarkistin mm. että hihansuut ovat suorassa linjassa. Ja tietysti, että hiha on sopivan pitkä. Huolittelin hihansuut monipistosiksakilla ennen käänteiden ompelemista. Käänteet ompelin joustavalla suoralla ompeleella. (Nykypäivän ompelukoneilla saa aikaiseksi kaikkea jännää...)  Koko projektiin meni vain reilu tunti.  Olen käyttänyt tätä hupparia joka päivä hihojen...

Olen vaihteeksi innostunut lukemisesta. Alkuvuosi on sujunut kerrassaan huonosti: olen lukenut vain 3-5 kirjaa kuussa. (Tai siis maassa. Mutta kuukaudessa.) Viime syksykin oli melko kehno. En edes aloittanut suunnittelemaani lukuprojektia ja kirjastosta lainatut kirjat odottivat avaamattomina yöpöydällä, kun minä vain uusin ja uusin niitä.  Nyt olen kuitenkin saanut lukukärpäsestä taas piston. Ja tänään kaverini linkkasi minulle tämän Gilmore Girls -sarjassa viitatuista kirjoista tehdyn  listan . Koska en osaa vastustaa a) listoja ja b) haasteita ja c) sääntöjä, päätin, että voisin tutkia mitkä noista kirjoista on saatavilla suomeksi. Ne voisi vaikka lukea. Tai ainakin joitakin niistä.  Samalla muistin myös aikoinaan fb:ssa kiertäneen Keskisuomalaisen tekemän listan sadasta kirjasta, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaansa (tai jotain?). Päivitin sen vastaamaan tämänhetkistä tilannetta ja tein sillekin oman sivunsa. Linkit sivuihin pitäisi löytyä blogin sivupalkista....

Tärkeä huomautus: tällä tekstillä en tahdo mitenkään syyllistää ketään. Pohdin asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja oman napani kautta. Jos toivotan vieraan tervetulleeksi, vieras todella on tervetullut. Eikä tarvitse ruveta laskemaan päiviä tai mitään. Saa tulla ja olla vieraana just niin kuin haluaa.  Noniin, nyt kun tärkeä huomautus on saatu pois alta, voin ruveta kaivelemaan omaa napaani. Ja minusta aikuiseksi kasvamisessa jännintä on se, kuinka oppii tuntemaan itsensä. Vähä vähältä tajuaa uusia asioita itsestään ja pikkuhiljaa sitä osaa oikeasti määritellä itsensä (edes jotenkin, koska ihminen on kykeneväinen muutokseen). Viimeisen vuoden aikana suunnilleen olen miettinyt sosiaalisuutta - välillä enemmän, välillä vähemmän. Koen itse olevani introvertti. Toisaalta kyseenalaistan introverttiyteni tasaisin väliajoin: minulle ei tuota suurempia ongelmia pitää esitelmiä luokan edessä, liika yksinolo alkaa vain ahdistaa ja minä tarvitsen seuraa - tietyissä määrin....

Saamattomuuteeni ärsyyntyneenä ja erään koulukurssin innoittamana päätin tehdä yhden hengen rottakokeen ja olla päivän ilman nettiä. Eilen en siis käynnistänyt modeemia ollenkaan, vaan keksin itselleni internetin sijaan muuta huvitusta. Tässä kohtaa on kyllä myös myönnettävä, että käytin minä vähän nettiä. Puhelimen nettiä en sulkenut ja sitä käytin päivän aikana vähän (näihin kaikkiin kohtiin olin myös antanut itselleni luvan etukäteen). Tarkistin tämänpäiväisen lukujärjestyksen, koska meillä vaihtuvat tuntien paikat viikoittain.  Lisäsin päivän aikana tehdyt kotityöt Chorewarsiin . Käytin puhelimeni säätila-, tv-ohjelma- ja radiosovelluksia, jotka kaikki käyttävät internet-yhteyttä.  Näitä lukuunottamatta olin täysin ilman nettiä ja kaksi ensimmäistä kohtaakin veivät yhteensä noin viisi minuuttia. Mitä minä sitten oikein tein? Kuuntelin podcastejä (Knit 1 Geek 2, Craftlit ja KnottyGirls), luin kirjaa, leivoin tomaattileipää, katsoin telkkaria, kirjoitin ra...

Näin on meilläpäin väitetty niin kauan kuin muistan. Se ei kuitenkaan ole estänyt hankkimasta yhtä sun toista tarpeellista. Tai vähemmän tarpeellista. Nimimerkillä omistan hampurilais-halsterin. Oikeastaan olen viime päivinä ja viikkoina miettinyt välillä kateutta. Kai kateus on jonkinlainen yleisinhimillinen tunne. Kai jokainen haluaa joskus jotakin, mitä toisella on tai olla jonkun toisen ihmisen kaltainen. Toisaalta haluamisen ja kadehtimisen välilläkin on eroa. Äkkiseltään sanoisin, että kadehdin ihmisiä niissä suhteissa, joissa tunnen itse olevani täysin riittämätön, ihan huono, pyöreä nolla. Tai ei edes pyöreä nolla, vaan sellainen eskarilaisen horjuvalla käsialalla tehty nolla. Sellaisissa asioissa, joissa itse tuntee olevansa edes jotenkuten kelvollinen itsekin, on helpompi vain haluta jotakin, mitä itsellä ei ole, mutta jättää se haluamisen asteelle. Esimerkiksi: olen tyytyväinen hiuksiini. Valtaosan ajasta ne käyttäytyvät kiltisti ja näyttävät ihan hyvältä. Silti saattais...

Olen vielä 21. Olen vielä nuori. Vielä villi ja vapaa. Vielä saan tyhmyyteni anteeksi. Vielä minun ei tarvitse osata. Aikuistun. En vielä tänään. Ehkä huomenna. En vielä tiedä.

Kaverin tekemä inspiroiva video. Halusin tehdä jotain samanlaista, mutten ole kovin hyvä kuvaamaan (siis ihan ottamaan kameraa esiin ja käynnistämään sitä), joten mietin, voisinko käyttää itselleni tutumpaa mediaa: tekstiä. Valitsin helmikuun koekuukaudeksi: päätin kirjoittaa joka päivä päiväkirjaani ja lopuksi valita vähintään yhden lauseen jokaisen päivän tekstistä. Näistä lauseista sitten koostaisin jonkinlaisen tekstin. Lopputulos on - ennakkoaavistelujeni mukaisesti - melkoista sillisalaattia, eikä varsinaisesti yhtenäistä tekstiä. Ehkä tämä myös vahvistaa käsitystä siitä, ettei päiväkirjaani kannata lukea - ei siellä mitään mielenkiintoista ole. Lähinnä olen viimeisen kuukauden valittanut siitä, etten saa mitään aikaiseksi... Hauska projekti tämä kyllä on ollut. Viime aikoina olen kirjoittanut päiväkirjaa hyvin satunnaisesti, joten siellä on paljon irrallisia langanpätkiä ja tapahtumaketjuja, joista on kuvattu vain osa. Joitakin tapahtumia ei ole kuvattu oikeastaan laink...

Tämä on niitä alaotsikossa mainostettuja tarinoita mielen päältä. Se on hienoa, kun läheiset ihmiset tuntevat minut ja tietävät miten ilahduttaa. Eikä tarvitse edes olla mitään eritysen hienoa, millä ilahduttaa. Enemmän ilahdun siitä, että joku on selkeästi ajatellut juuri minua. Tänään sain täyden hedelmäpussillisen sipulinkuoria. Enkä olisi edes huomannut, että pussissa oli pieni aski salmiakkipastilleja, ellei siitä olisi minulle huomautettu. Niin hieno lahja! Nyt minulla on kuoria, joilla voin ensi kesänä värjätä lankaa. Ja vähän salmiakkia, kun olen salmiakin ystävä. Elämä on tällä hetkellä aika hienoa!

Viime viikko on ollut kummallinen. Ensin minulla oli vieraita. Sitten elin pari päivää tiukkaa kouluarkea, tein jopa tehtäviä iltaisin. (Kyllä, olen ollut laiska ja tehnyt koulutehtäviä lähinnä viime tipassa tai vapaapäivinä/viikonloppuisin.) Ja sitten alkoi "loma". Opetukseton viikko. Itsenäisen työskentelyn viikko. Ihan miten sitä haluaa kutsuttavan. Kun loma alkoi, lähdin vanhempien luokse. Täällä sitä nyt ollaan. Kirjoitan tätä vaaaaaanhalla miniläppärillä, joka ei jaksa toistaa youtubevideoita oikeaan tahtiin, vaan kuva ja ääni hidastuvat. Kotiinpaluu on kummallinen asia, nykyisin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että lapsuudenkodistani on alkanut muodostua vanhempieni koti, vanha koti, lapsuudenkoti. Ei tämä tunnu enää minun kodiltani. Suunnittelen tavaroideni läpikäymistä ja varmasti vien yhä enemmän mukanani, kun seuraavan kerran muutan. Tosin tuota tavaroiden läpikäymistä tuskin kovin äkkiä tapahtuu, sen verran laiska olen. Oikea kotini on asuntoni opiskelupaikka...

Tämä taitaa olla suurinpiirtein ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun esittelen jotakin valmista, enkä vain kymmentä keskeneräistä projektia. Joskus pari viikkoa takaperin sain siivousinspiraation. (Mitä sitä ei pieni ihminen tekisi koulutehtäviä välttääkseen?) Ja pari viikkoa sitten saattoi ajallisesti sijaita tammikuun lopussa. Joka tapauksessa, siivotessani löysin kaikenlaisia kivoja kortteja ja kuvia sieltä täältä ja ajattelin, että niitä voisi laittaa ihan jopa esille. Pari päivää sitten projekti valmistui. Tadaa! Kasa kuvaa ja tekstiä kaapinovessa! Puolueellisen, mutta ei-subjektiivisen arvioinnin mukaan se kuvastaa minua. Nojoo, ainakin siitä huomaa, että 1) en osaa piirtää ja 2) en osaa teipata mitään suoraan. Vasemman yläreunan lyijykynäpiirros ei ole allekirjoittaneen käsialaa. Sen alla olevat kolme sinistä hahmoa sen sijaan ovat. Oikeassa ylänurkassa on vaasalainen hovioikeusrakennus, jossa on hieno kirjasto. Merikuvakortti (joka on taideteos, jolla on nim...