Harmaita päiviä
Viime viikko on ollut kummallinen.
Ensin minulla oli vieraita. Sitten elin pari päivää tiukkaa kouluarkea, tein jopa tehtäviä iltaisin. (Kyllä, olen ollut laiska ja tehnyt koulutehtäviä lähinnä viime tipassa tai vapaapäivinä/viikonloppuisin.) Ja sitten alkoi "loma". Opetukseton viikko. Itsenäisen työskentelyn viikko. Ihan miten sitä haluaa kutsuttavan.
Kun loma alkoi, lähdin vanhempien luokse. Täällä sitä nyt ollaan. Kirjoitan tätä vaaaaaanhalla miniläppärillä, joka ei jaksa toistaa youtubevideoita oikeaan tahtiin, vaan kuva ja ääni hidastuvat.
Kotiinpaluu on kummallinen asia, nykyisin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että lapsuudenkodistani on alkanut muodostua vanhempieni koti, vanha koti, lapsuudenkoti. Ei tämä tunnu enää minun kodiltani. Suunnittelen tavaroideni läpikäymistä ja varmasti vien yhä enemmän mukanani, kun seuraavan kerran muutan. Tosin tuota tavaroiden läpikäymistä tuskin kovin äkkiä tapahtuu, sen verran laiska olen.
Oikea kotini on asuntoni opiskelupaikkakunnalla. Se, jossa olen oman itseni herra. Se, jossa minä määrään pelisäännöt. Täällä minä olen vierailulla, tänne minä en enää niin kuulu.
Äidin mielestä on kuulemma ihanaa, kun olemme kaikki taas koolla. Onhan se, perheeni on aika mahtavaa porukkaa, vaikka itse sanonkin. Minä vain taidan olla irtautumassa tästä perheestä. Itsenäistymässä. Ehkä joskus muodostan oman perheeni, mutta tässä välissä taidan olla vain minä.
Tätäkö se aikuistuminen nyt sitten on? Irtikasvamista?
En tiedä haluaisinko olla muualla, en ehkä. Mutta tiedän myös, että kun viikonloppuna pääsen takaisin omaan asuntooni, tuntuu se kotiinpaluulta. Siinä missä tännekin palaaminen on kotiinpaluuta. Lapsuudenkotiin palaamiseen liittyy kuitenkin nykyään nostalgiaa. "Näitä samoja maisemia katselin lukioaikoina", ajattelin perjantai-iltana bussissa. "Nyt täytyy muistaa käyttää tätä toista avainta", ajattelen aina ulko-ovella.
Vähän haikeaa.
Voi tietysti myös olla, että olen lukenut viime päivinä tyttökirjoja, ja siksi olen lempeiden, nostalgisten ja haikeiden tunteiden vallassa ainakin hetkellisesti. Eiköhän se tästä, jahka aloitan koulutehtävänä olevan dekkarin lukemisen...
Ensin minulla oli vieraita. Sitten elin pari päivää tiukkaa kouluarkea, tein jopa tehtäviä iltaisin. (Kyllä, olen ollut laiska ja tehnyt koulutehtäviä lähinnä viime tipassa tai vapaapäivinä/viikonloppuisin.) Ja sitten alkoi "loma". Opetukseton viikko. Itsenäisen työskentelyn viikko. Ihan miten sitä haluaa kutsuttavan.
Kun loma alkoi, lähdin vanhempien luokse. Täällä sitä nyt ollaan. Kirjoitan tätä vaaaaaanhalla miniläppärillä, joka ei jaksa toistaa youtubevideoita oikeaan tahtiin, vaan kuva ja ääni hidastuvat.
Kotiinpaluu on kummallinen asia, nykyisin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että lapsuudenkodistani on alkanut muodostua vanhempieni koti, vanha koti, lapsuudenkoti. Ei tämä tunnu enää minun kodiltani. Suunnittelen tavaroideni läpikäymistä ja varmasti vien yhä enemmän mukanani, kun seuraavan kerran muutan. Tosin tuota tavaroiden läpikäymistä tuskin kovin äkkiä tapahtuu, sen verran laiska olen.
Oikea kotini on asuntoni opiskelupaikkakunnalla. Se, jossa olen oman itseni herra. Se, jossa minä määrään pelisäännöt. Täällä minä olen vierailulla, tänne minä en enää niin kuulu.
Äidin mielestä on kuulemma ihanaa, kun olemme kaikki taas koolla. Onhan se, perheeni on aika mahtavaa porukkaa, vaikka itse sanonkin. Minä vain taidan olla irtautumassa tästä perheestä. Itsenäistymässä. Ehkä joskus muodostan oman perheeni, mutta tässä välissä taidan olla vain minä.
Tätäkö se aikuistuminen nyt sitten on? Irtikasvamista?
En tiedä haluaisinko olla muualla, en ehkä. Mutta tiedän myös, että kun viikonloppuna pääsen takaisin omaan asuntooni, tuntuu se kotiinpaluulta. Siinä missä tännekin palaaminen on kotiinpaluuta. Lapsuudenkotiin palaamiseen liittyy kuitenkin nykyään nostalgiaa. "Näitä samoja maisemia katselin lukioaikoina", ajattelin perjantai-iltana bussissa. "Nyt täytyy muistaa käyttää tätä toista avainta", ajattelen aina ulko-ovella.
Vähän haikeaa.
Voi tietysti myös olla, että olen lukenut viime päivinä tyttökirjoja, ja siksi olen lempeiden, nostalgisten ja haikeiden tunteiden vallassa ainakin hetkellisesti. Eiköhän se tästä, jahka aloitan koulutehtävänä olevan dekkarin lukemisen...
Kommentit
Lähetä kommentti