Ystävyydestä
Vaaleanpunaisissa tunnelmissa edelleen.
Tämä kiteyttää minun eiliseni, vaikken olekaan cool. Liittyy silti asiaan jotenkin.
Pidän siitä, että Suomessa 14.2. on nimenomaan ystävänpäivä. Amerikoissa juhla on kai enemmän (romanttiseen) rakkauteen keskittyvä. Mutta koska Suomessa juhla on ystävänpäivä, minun ei tarvinnut masentua kaikesta ylitsepursuavasta rakkaudesta, vaan saatoin olla vain hyvin onnellinen ja hyvin kiitollinen.
Minä olen kiitollinen ystävistäni, kiitollinen siitä, että kuulun kaveriporukkaan, jossa jaetaan ilot ja surut ja kaikki siltä väliltä.
Eilen vietimme ystävänpäivää tällä porukalla. Söimme, joimme, otimme yhteiskuvia, tanssimme, lauloimme, juttelimme, meikkasimme, pelasimme... Kaiken kaikkiaan nautimme elämästä ja toistemme seurasta. Ihmisistä, joiden seurassa saamme ja voimme olla juuri sitä mitä olemme.
Kuvaavaa on ehkä se, että kun eilen ehdotettiin pullonpyöritystä, yksi porukastamme totesi: onko asioita, joita emme toisistamme tiedä.
On, sellaisia asioita on. Ei meistä kukaan ole toisille kaikkea kertonut. Eikä ystävyys perustu siihen, että kertoo toisille kaiken. Ystävyys perustuu siihen, että luottaa, että voi kertoa toisille kaiken, muttei ole pakko.
Päädyimme sitten pelaamaan juomapeliä pullonpyörityksen sijaan. Ja koska porukkamme on mahtava, ei haitannut lainkaan, että kaksi meistä joi vettä ja kaksi alkoholia. Hauskaa oli tasapuolisesti kaikilla.
Ennen nukkumaanmenoa, vietettyäni muutaman tunnin hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, tajusin, että päivä oli paras pitkään aikaan ja että olen todella kiitollinen siitä, että olen juuri tässä tilanteessa juuri nyt. Olen onnellinen, juuri nyt, juuri tässä. Vaikka samalla olikin ikävä niitä ystäviä ja rakkaita ihmisiä, jotka eivät olleet paikalla.
Kunpa tämän tunteen voisi laittaa purkkiin ja ottaa esille tarvittaessa: kaikki on hyvin.
Ensi kerralla jotakin vähemmän ällösöpöä, ehkä.
Tämä kiteyttää minun eiliseni, vaikken olekaan cool. Liittyy silti asiaan jotenkin.
Pidän siitä, että Suomessa 14.2. on nimenomaan ystävänpäivä. Amerikoissa juhla on kai enemmän (romanttiseen) rakkauteen keskittyvä. Mutta koska Suomessa juhla on ystävänpäivä, minun ei tarvinnut masentua kaikesta ylitsepursuavasta rakkaudesta, vaan saatoin olla vain hyvin onnellinen ja hyvin kiitollinen.
Minä olen kiitollinen ystävistäni, kiitollinen siitä, että kuulun kaveriporukkaan, jossa jaetaan ilot ja surut ja kaikki siltä väliltä.
Eilen vietimme ystävänpäivää tällä porukalla. Söimme, joimme, otimme yhteiskuvia, tanssimme, lauloimme, juttelimme, meikkasimme, pelasimme... Kaiken kaikkiaan nautimme elämästä ja toistemme seurasta. Ihmisistä, joiden seurassa saamme ja voimme olla juuri sitä mitä olemme.
Kuvaavaa on ehkä se, että kun eilen ehdotettiin pullonpyöritystä, yksi porukastamme totesi: onko asioita, joita emme toisistamme tiedä.
On, sellaisia asioita on. Ei meistä kukaan ole toisille kaikkea kertonut. Eikä ystävyys perustu siihen, että kertoo toisille kaiken. Ystävyys perustuu siihen, että luottaa, että voi kertoa toisille kaiken, muttei ole pakko.
Päädyimme sitten pelaamaan juomapeliä pullonpyörityksen sijaan. Ja koska porukkamme on mahtava, ei haitannut lainkaan, että kaksi meistä joi vettä ja kaksi alkoholia. Hauskaa oli tasapuolisesti kaikilla.
Ennen nukkumaanmenoa, vietettyäni muutaman tunnin hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, tajusin, että päivä oli paras pitkään aikaan ja että olen todella kiitollinen siitä, että olen juuri tässä tilanteessa juuri nyt. Olen onnellinen, juuri nyt, juuri tässä. Vaikka samalla olikin ikävä niitä ystäviä ja rakkaita ihmisiä, jotka eivät olleet paikalla.
Kunpa tämän tunteen voisi laittaa purkkiin ja ottaa esille tarvittaessa: kaikki on hyvin.
Ensi kerralla jotakin vähemmän ällösöpöä, ehkä.
Kommentit
Lähetä kommentti