Pikkuikkuna

Rakas nelitoistavuotias! Kiitos kirjeestäsi! Päätin vastata siihen, vaikka voitkin lukea tämän vasta ihan liian myöhään. Kultaseni, en tiedä mikä on käsityksesi kolmannellakymmenellä olevista ihmisistä, mutta ihan vielä en ole niin dementikko, etten muistaisi niitä asioita, joita kirjeessäsi kysyt. Kun luin kirjettäsi, huomasin hämmästyksekseni, etten ole juurikaan muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. En ole lopettanut kirjoittamista sen enempää kuin neulomistakaan, vaikka kirjeessäsi sellaista epäilit. Toisaalta olen kyllä aloittanut pari uutta harrastusta: partion esimerkiksi. Älä huoli, nelitoistavuotias, sinä tulet viihtymään myös uusien harrastustesi parissa. Vaikka siltä ei ehkä juuri nyt tunnu, tulet nauttimaan suurimmasta osasta seuraavia kymmentä vuotta elämästäsi. Luota siihen, äläkä huolehdi ja murehdi paljoa. Kaikki käy lopulta, niin kuin on tarkoitettu. (Hyvähän minun on sitä sinulle sanoa, kun en aina usko itsekään.) Rakas nelitoistavuotias, vuosien myötä...

Viime aikoina olen miettinyt aikuistumista ja kasvamista aika tavalla. En väitä olevani vanha (tai aikuinen...), mutta ensi viikolla on synttärit. Penkkariuutisointi sai laskemaan vuosia omiin penkkareihin ja on niitä jo ainakin kaksi (viisi). Lähestyvien synttärien (iik, yksi kirjekuori odottaa avaamistaan) vuoksi siis lapsuuden vaikuttavimmat lempikirjat top-3. 3. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu Tämä voisi yhtä hyvin olla ykkösenä. Olen saanut oman satupuuni omistuskirjoituksen mukaan joululahjaksi syntymävuotenani. (Voiko tämän vaikeammin sanoa? Olin nolla-vee ja sain sen joululahjaksi?) Osaan edelleen pätkiä runoista ulkoa ("Ja taasen voi-voi-vaivastus") ja jonkun runonkin. En muista, että näitä olisi minulle luettu (vaikka varmasti on!), mutta jotenkin ne ovat pysyneet mukana vuodesta toiseen. 2. Taru ja Tarmo Väyrynen: Tulisydän Tämä kirja oli joskus ala-asteen lopulla/yläasteen alussa lempikirjani (ainakin jos uskomme Ystäväni-kirjoja). Siinä oli kidutusta ja s...

Kahii jakoi tämän jutun eilen naamakirjassa. Koska pelkään kuuluvani enemmän Fized mindset -ryhmään, päätin kirjoittaa listan asioista, joita haluaisin oppia tai harjoitella.  Kasvisruokakokkaus Nyplääminen Rohkeus Kärsivällisyys Videopelit Tanssiminen Käpypitsi Soutaminen Kehrääminen Kutominen Valokuvaus Leipominen Kaavoitus Pitkäjänteisyys/periksiantamattomuus Tiedonhankinta ja -haku Suun avaaminen Suun sulkeminen Anteeksipyytäminen Anteeksiantaminen Kirjoittaminen Juokseminen Silmiinkatsominen Avoimuus Kielet Piirtäminen Keskittyminen Vitsien kertominen

En ole kirjoittanut oikeastaan ollenkaan kaunokirjallista tekstiä marraskuun NaNoWriMon jälkeen. En ole myöskään lukenut silloista aikaansaannostani. En tiedä onko syy töissä vai joulussa vai siinä, että kirjoittamisvarantoni ehtyivät. Vaikea sanoa. Ehkä minua on vain laiskottanut? NaNoWriMo-tekstistä on kuitenkin alkanut kehkeytyä jonkinlainen peikko. Minulla on kokonaan kirjoitettu käsikirjoitus. Mitä sitten tehdään? Miten minun pitäisi kehittää sitä? Lukea itse ja korjata, missä näen virheitä? Antaa tekstin hautua edelleen? Luetuttaa se jollakulla muulla, jotta saan toisen ihmisen mielipiteen? Päättää, että koko teksti on roskaa ja antaa sen hautautua Dropboxin syövereihin? Google on kyllä keksitty. Että kai se olisi paras seuraava askel: googlata ohjeita. Tai marssia kirjastoon. Huomenna voisin lukea sen läpi. Ensiksi tietysti vaihtaa fontin purkkapinkiksi Comic Sansiksi ja huutaa "Naurettavus!", että möröt varmasti pysyvät poissa. Eiku. Jotenkin kuvittelin, ett...

Minulla on nyt ollut tässä pari päivää aikaa miettiä elämääni ja olen huomannut tietynlaisen kaavan olemassaolon. Työsuhteen päättyminen + reissu + autossa istuminen + Allsång i Suffa -soittolista + partio = sairaus/loukkaantuminen Reseptin toteutuminen vie aikaa noin kolme vuorokautta, parempi varata neljä ihan vain varmuuden vuoksi.  Joo. Jatkan kipeän käteni varomista. Varokaa liukkaita jäisiä katuja/polkuja/reittejä!