Pikkuikkuna

Vuodenvaihde tulee jälleen. Jos joku ei vielä tiennyt. Eli siis töiden lisäksi olen ehtinyt miettiä uudenvuodenlupauksia. Tai ensi vuoden tavoitteita, koska jotkut väittää, että mitattavissa olevat tavoitteet on parempia kuin epämääräiset lupaukset. Muutama kohtuu-varma (= ainakin osittain maksettu) suunnitelmakin ensi vuodelle on. Partioreissu Islantiin tietysti suurin suunnitelma, mutta lisäksi ilmoittauduin Naisten kympille. Juostava on siis ensi vuonnakin. Töitä on alettava hakea kohtapuoliin, koska tämänhetkistä työsuhdetta on vajaat kolme kuukautta jäljellä. (Mikä siinäkin on, että kun on töissä, sitä tuntee ( välillä ) itsensä ihan osaavaksi ja päteväksi, mutta kun lukee työpaikkailmoituksia, tuntee itsensä täysin epäpäteväksi ja kokemattomaksi ja tumpeloksi?) Entäs sitten? Mitä muuta? Mukavuusalueen ulkopuolelle on vaikea lähteä (ja välillä tuntuu, että mun mukavuusalueen raja on tän kämpän ulko-ovi). Enkä tiedä, mitä haluaisin tehdä (paitsi luetteloida työkseni, työtar...

Tämä teksti saattaa sisältää pähkinää spoilereita Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjasta. Olen lukenut Harry Potterin ja kirotun lapsen nyt kahdesti. Lokakuussa englanniksi ja tällä viikolla suomeksi. Ja siis onhan se hyvä. Tähän väliin otetaan sellainen yleisluontoinen huomio, etten ole millään muotoa pätevä kriitikko. En ole pätevä ihminen kritisoimaan kirjoja, enkä ole pätevä ihminen kritisoimaan näytelmiä. (Välillä tuntuu, etten ole pätevä ihminen kritisoimaan edes itseäni.) Kaikki lähtee ihan puhtaalta MäTy-pohjalta (= Mä Tykkään). Mutta minä pidin kirotusta lapsesta. Eihän se tietenkään ole sama kuin seitsenosainen kirjasarja, miten voisikaan? Teemoja ei voida käsitellä yhtä montaa, eikä yhtä syvällisesti. Henkilöhahmoista ei ehditä esitellä yhtä monia puolia kuin alkuperäisen sarjan aikana. Juoni hyppii paikasta ja ajasta toiseen, melkein elokuvamaisesti (paitsi että Ihmeotukset eteni kronologisemmin). Mutta minä pidin siitä, miten näytelmässä käsiteltiin sen teemaa ...