Pikkuikkuna

(minä en ehkä tee mitään muuta tänään) ... katso tämä video . Ole hyvä. Minä olen katsonut sen jo kolmesti. Pahinta on se, että kun löytää tuon videon ja katsoo sen. Istuu olohuoneen lattialla ja virkkaa mattoa vanhoista vaatteista. Superpii-paidassa. Hiukset harjaamatta (hiusten leikkaaminen lyhyemmiksi pitkiksi saa aikaan kaikenlaisia outoja muutoksia. Etenkin kun on työtön). Siinä kiinteää silmukkaa vääntäessään tajuaa: minä en pysty tuohon. Tuonkaltainen nerokkuus on täysin saavuttamattomissa. Pystyn leikkaamaan matonkuteita ja virkkaamaan mattoa ja letittämään hiukseni (vaikkei juuri nyt siltä näytä). Joinakin päivinä pystyn jopa kirjoittamaan blogitekstejä. Laadusta ei puhuta minkään edellisen neljän aktiiviteetin aikana. Joka tapauksessa: minä en osaa ideoida, käsikirjoittaa, kuvata ja editoida tuollaista videota. Ei pysty, ei kykene. Ei siis auta kuin istua ja katsoa ihmeissään. Ja tehdä sitä mitä osaa. (Ehkä myös katsoa Sound of Music uudestaan, kunhan vain saan se...

Olen viime päivinä viettänyt aikaa Netflixissä. Hups. Ajattelin kuitenkin suositella kahta kiinnostavaa sarjaa, joita olen katsellut. Young Doctor's Notebook BBC:n minisarja, sijoittuu 1900-luvun alun Venäjälle, enimmäkseen vuoteen 1917. Ihan loistava! Kuten nimestä voi päätellä, sarjassa kuvataan nuoren lääkärin ensimmäistä työtehtävää syrjäisessä maalaissairaalassa. Oman mielenkiintoisen lisänsä sarjaan tuo tohtorin vanhempi versio 1930-luvulta, joka kommentoi menneisyyden tapahtumia. Sarjassa käsitellään melko rankkoja aiheita ja teemoja, mutta toisaalta siinä on myös runsaasti komiikkaa. Ja hei, pääosassa on Daniel Radcliffe. Making a Murderer En koskaan kuvitellut, että katsoisin kymmenosaista dokumenttisarjaa käytännössä yhdestä oikeudenkäynnistä, mutta olen koukussa. Pahinta ja kiinnostavinta sarjassa on se, että oletettavasti (onhan kyseessä dokumenttisarja) kaikki on totta. Ei pysty kirjoittamaan enempää, pakko jatkaa Making a Murdererin parissa...

Ehkä kaikilla muilla on näin alkusyksystä kauhea kiire. Mutta minä olen kipeänä kotona, joten ehdin kirjoittaa blogintäydeltä kaikkea. Viime syksynä suosittelin Jules & Monty -sarjaa ja Nothing Much to Do:ta. Nyt ajattelin kertoa kolmesta muusta sarjasuosikistani (oikeasti niitä on niin monta, ettei kaikkia voi muistaa, mutta pikkuvikoja). Lovely Little Losers Nothing Much to Do -sarjan jatkoa, muttei alkuperäistä sarjaa ehkä välttämättä tarvitse katsoa ymmärtääkseen tätä. Opiskelijaelämää Uusi-Seelannissa, kimppakämppäasumista supertiukoilla säännöillä. Kaikkea hauskaa. (Sairaus on jumittanut aivot, joten lyhyestä virsi kaunis.) Call Me Katie Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmä nykyajan Australiassa. Jos 10 Things I Hate About You -elokuva on tuttu, perusjuoni on sama (yllätysyllätys...) Tässäkin sarjassa tykkään uskottavasta toteutuksesta ja uskottavista henkilöhahmoista. Lisäksi samoin kuin Nothing Much to Do:ssa/Lovely Little Losersissa tarinaa kerrotaan monen eri...

Jepjep. Mutta tämä ei ehkä ole niin paha, kuin miltä kuulostaa. Olen saattanut joskus mainita pitäväni klassikkokirjojen nykypäivään siirretyistä youtube-versioista? Lizzie Bennet Diaries? Autobiography of Jane Eyre? Törmäsin taannoin pariin Shakespeare-versioon. Toisen katsoin eilen kahdessa osassa kokonaan, toisen aloitin eilen (sen ensimmäisen jälkeen) ja koska tämä toinen sarja on edelleen kesken, olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, että olen katsonut kaikki sarjasta toistaiseksi ilmestyneet jaksot. Molemmat sarjat ovat loistavia. Mahtavia. Hienoja. Nyt tekee mieli lukea Shakespearen näytelmiä. #fiksuidea Joka tapauksessa, ensin katsoin sarjan Jules & Monty . Eli Romeo ja Julia tänä päivänä, yliopistossa (jossain koulussa joka tapauksessa, ei pysy pieni ihminen kärryillä ulkomaisista kouluista). Tykkäsin. Ahmin kahdessa pätkässä, vaikka olisi pitänyt lukea tenttiin - kai se sanoo jotain. En oikein tiedä mitä muuta sanoa. Tykkäsin siitä, miten sarja oli toteutettu j...

Tämä taitaa olla suurinpiirtein ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun esittelen jotakin valmista, enkä vain kymmentä keskeneräistä projektia. Joskus pari viikkoa takaperin sain siivousinspiraation. (Mitä sitä ei pieni ihminen tekisi koulutehtäviä välttääkseen?) Ja pari viikkoa sitten saattoi ajallisesti sijaita tammikuun lopussa. Joka tapauksessa, siivotessani löysin kaikenlaisia kivoja kortteja ja kuvia sieltä täältä ja ajattelin, että niitä voisi laittaa ihan jopa esille. Pari päivää sitten projekti valmistui. Tadaa! Kasa kuvaa ja tekstiä kaapinovessa! Puolueellisen, mutta ei-subjektiivisen arvioinnin mukaan se kuvastaa minua. Nojoo, ainakin siitä huomaa, että 1) en osaa piirtää ja 2) en osaa teipata mitään suoraan. Vasemman yläreunan lyijykynäpiirros ei ole allekirjoittaneen käsialaa. Sen alla olevat kolme sinistä hahmoa sen sijaan ovat. Oikeassa ylänurkassa on vaasalainen hovioikeusrakennus, jossa on hieno kirjasto. Merikuvakortti (joka on taideteos, jolla on nim...

Vaaleanpunaisissa tunnelmissa edelleen. Tämä kiteyttää minun eiliseni, vaikken olekaan cool. Liittyy silti asiaan jotenkin. Pidän siitä, että Suomessa 14.2. on nimenomaan ystävänpäivä. Amerikoissa juhla on kai enemmän (romanttiseen) rakkauteen keskittyvä. Mutta koska Suomessa juhla on ystävänpäivä, minun ei tarvinnut masentua kaikesta ylitsepursuavasta rakkaudesta, vaan saatoin olla vain hyvin onnellinen ja hyvin kiitollinen. Minä olen kiitollinen ystävistäni, kiitollinen siitä, että kuulun kaveriporukkaan, jossa jaetaan ilot ja surut ja kaikki siltä väliltä. Eilen vietimme ystävänpäivää tällä porukalla. Söimme, joimme, otimme yhteiskuvia, tanssimme, lauloimme, juttelimme, meikkasimme, pelasimme... Kaiken kaikkiaan nautimme elämästä ja toistemme seurasta. Ihmisistä, joiden seurassa saamme ja voimme olla juuri sitä mitä olemme. Kuvaavaa on ehkä se, että kun eilen ehdotettiin pullonpyöritystä, yksi porukastamme totesi: onko asioita, joita emme toisistamme tiedä. On, sellai...

Tähtiin kirjoitetun virheen leffatraileri!!! Niin mahtava, etten oikein osaa edes sanoa. Okei? Okei. Tämän elokuvan tahdon nähdä. Sitä ennen taidan lukea kirjan vielä pari kertaa. (John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe). Ja sitten trailerin voisi katsoa vielä kerran... Ja vielä... Ja ehkä vielä yhden kerran...

Luin Hyvän Kirjan. John Boynen Kuudes mies. Tekisi mieli vaan sanoa, että ota kirja käteesi ja lue itse. Mutta ehkä olisi parempi yrittää kertoa siitä jotain? Kirjassa liikutaan useassa ajassa. Pääosin ensimmäisen maailmansodan rintamalla ja reilu vuosi sodan päättymisen jälkeen Englannissa. Päähenkilö on kaksikymppinen (en edes muista nimeä) Tristan Sadler, mies joka valehteli ikänsä päästäkseen rintamalle ja selvisi sieltä hengissä. Tristan tutustui koulutusleirillä Will Bancroftiin ja he olivat yhdessä rintamalla. Will ei kuitenkaan selvinnyt hengissä. Sodan jälkeen Tristan on matkalla tapaamaan Willin sisarta Mariania, palauttaakseen Marianin Willille lähettämät kirjeet ja selittääkseen mitä on tapahtunut. Paljon enempää en uskalla juonesta sanoa, etten spoilaisi liikaa. Kirjan kauneus ja kauheus on siinä, että vähä vähältä rakentuvien ja lukijalle aukeavien konfliktien osapuolia ymmärtää ja konfliktin huipentuessa voi vain toivoa, että asiat olisivat voineet mennä toisin. ...