Pikkuikkuna

Kaivelin (vielä toistaiseksi) kuluvan vuoden valokuvakansioita koneelta. Koska en ole kovin ahkera valokuvaaja, oli saalis välillä vähän heikonlainen ("Marraskuu, valitsen sinut!"). Siinä kuitenkin jonkinlainen kollaasi asioista, jotka ovat viime vuoteeni liittyneet.

Ihan yksin jätetty pitkäksi aikaa. Tähän on kyllä kaksi (hyvää) syytä. 1) peitto 2) käsi. Ai mikä peitto? Vähän tuonnäköinen peitto, josta on kyllä langat päätelty ja saumat virkattu. Se ei silti ole vielä ihan valmis (... mikä ihmeen kiire ja viimetinka?), joten parempi kuva ehkä joskus. Ja niin, en tehnyt tuota yksin, osan palasista vain. Myös äitini ja sisareni osallistuivat neulomiseen. Kuten tästä ehkä voi arvata, kyseessä oli lahja isälleni. Jos tykkää itsetehdyistä torkkupeitoista, kannattaa olla hyvissä väleissä meidän kanssa - tai jotain. Sitten oli vielä se käsi. Juuri kun peitto oli "valmistunut" (tai no, ehkä noin kaksi tuntia sen jälkeen), liukastuin kadulla ja kaaduin. Ja otin (kaikkien ikinä annettujen ohjeiden vastaisesti) vastaan oikealla kädellä. Oikea käsi otti itseensä (= tapahtui jonkin sortin revähdys, sanoi lääkäri) ja kipeytyi. Aluksi kipu oli sitä luokkaa, etten pystynyt tekemään kädellä oikeastaan mitään - syömään, harjaamaan hampai...

Luin Hyvän Kirjan. John Boynen Kuudes mies. Tekisi mieli vaan sanoa, että ota kirja käteesi ja lue itse. Mutta ehkä olisi parempi yrittää kertoa siitä jotain? Kirjassa liikutaan useassa ajassa. Pääosin ensimmäisen maailmansodan rintamalla ja reilu vuosi sodan päättymisen jälkeen Englannissa. Päähenkilö on kaksikymppinen (en edes muista nimeä) Tristan Sadler, mies joka valehteli ikänsä päästäkseen rintamalle ja selvisi sieltä hengissä. Tristan tutustui koulutusleirillä Will Bancroftiin ja he olivat yhdessä rintamalla. Will ei kuitenkaan selvinnyt hengissä. Sodan jälkeen Tristan on matkalla tapaamaan Willin sisarta Mariania, palauttaakseen Marianin Willille lähettämät kirjeet ja selittääkseen mitä on tapahtunut. Paljon enempää en uskalla juonesta sanoa, etten spoilaisi liikaa. Kirjan kauneus ja kauheus on siinä, että vähä vähältä rakentuvien ja lukijalle aukeavien konfliktien osapuolia ymmärtää ja konfliktin huipentuessa voi vain toivoa, että asiat olisivat voineet mennä toisin. ...

Lauantai-illan kunniaksi sain yhden keskeneräisen projektin valmiiksi.  Taisin joskus syyskuussa esitellä nuo kehykset tyhjinä: nyt sain niihin täytettä. Itse tykkään hurjasti, etenkin jahka saan ne ripustettua seinälle.  Muita keskeneräisiä projekteja: 1) En ole lukenut vielä(kään) yhtään kirjaa siltä Helsingin sanomien kymmenen kirjan listalta. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä projekti muuttuu ikuisuusprojektiksi tai jää unholaan.  2) KeTEKu (kuulostaa vähän pohjalaiselta tai savolaiselta versiolta ketkusta... hups) on edistynyt minimaalisesti. Sanoja on tällä hetkellä 3480, eli 279 sanaa lisää 279/10000, melkein kolme prosenttia kirjoitettu... Kyllä se tästä! 3) Yksi salainen projekti, jota pitäisi tehdä tällä(kin) hetkellä. Kuva ja tarkempaa selitystä joskus joulukuussa. PS. Ostin tänään joulukalenterin. Joulu on pian täällä, jee! 

Koska keskeneräisiä projekteja ei ole vielä tarpeeksi, ajattelin aloittaa uuden. Huomenna alkaa Nanowrimo, eli kansallinen romaaninkirjoituskuukausi. Eli kuukausi aikaa kirjoittaa 50 000 sanan romaani. Juuei, en osallistu. Tällä hetkellä minulla ei ole minkäänsorttista romaani-ideaa, josta voisin (edes yrittää) 50 000 sanaa kirjoittaa. Sen sijaan minulla on keskeneräinen kirjoitusprojekti, jota pitäisi jatkaa. Päätin siis pitää oman Keskeneräisten Tekstien EdistämisKuukauden (KeTEKu). Ideana on siis jatkaa keskeneräistä tekstiä. Kutsun projektia myös viidesosa-Nanowrimoksi, sillä tavoitteenani on 10 000 sanaa lisää. Tämänhetkinen sanamääräni on 3201. Tavoitteena siis 13201 sanaa marraskuun loppuun mennessä. Toivon että onnistun. Edes vähän sinnepäin. Lupaan raportoida senhetkisen sanamäärän jokaisen marraskuun blogikirjoituksen lopussa (tai alussa). Saa myös toki liittyä seuraksi, jos tahtoo - ihan omat säännötkin saa keksiä. Katsotaan kuin tässä käy...

Minut haastettiin. Aloitetaan haasteen säännöillä: 1. Kerro 11 asiaa itsestäsi. 2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen. 3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Haasta 11 muuta ja kerro keitä he ovat. 5. Ei saa haastaa takaisin. 11 asiaa minusta, olkaa hyvät:  1. Minut haastettiin sarjisblogista , joten ensimmäinen ajatus oli "o-ou, joudunkohan piirtämään". Piirtäminen kuuluu luokkaan asioita, joita en tee kuin äärimmäisen harvoin tai pakon edessä. Kyseessä on yhdistelmä osaamattomuutta ja "en keksi mitä piirtäisin" -ongelmaa.  2. Tykkään säännöistä. Jos minulle antaa selkeät (kirjalliset) ohjeet, siitä, miten pitää toimia, toimin melko varmasti niiden mukaan. Epäselvät tai ristiriitaiset ohjeet sen sijaan aiheuttavat vain ärtymystä. Kehitän sääntöjä myös itse itselleni - jotkut hyviä, toiset eivät niinkään.  3. Minulla on tällä hetkellä kolme paikkaa, joita pidän kotinani (ja sitten on vielä perheeni kesämökki, joka myös on hyvin kotoisa). Iha...

Piporadio = korvamato = jotain, joka soi päässä. Viime kerran kepeistä aiheista siirrytään kertakaikkisen vakavamielisiin. Poimintoja piporadiosta, eli vajaat kymmenen biisiä, jotka ovat viime aikoina soineet päässä. Näiden perusteella saa yrittää analysoida psyykettäni/alitajuntaani/mitä ikinä tahtookaan. Mut lähinnä kyseessä on vaan seitsemän randomilla valikoitunutta biisiä, ja jotain lätinää aiheesta. Jos tahtoo yllättää itsensä, niin voi klikata Piporadioon tästä , kuunnella biisit ja sit tulla lukemaan selitykset. Tai voi lukea ensin selitykset, huomata, ettei linkkiä kannata todellakaan klikata ja... niin. Omalla vastuulla, jos on sellainen ihminen, jolle tarttuu korvamadot helposti. Itse olen niitä ihmisiä, jotka oppii biisien sanat suht nopeasti - en nyt yleensä ihan kertakuulemalta, mutta ei siihen montaa kertaa tarvita (oletuksena se, että saan sanoista selvää). Toisaalta, aina biiseistä ei soi sanat päässä, toisinaan myös pelkkä melodia. Jolloin pitää tietysti selvit...

Tänään, kun kävelin kotiin kaiken harmauden ja ruskan keskellä, oivalsin yhtäkkiä jotakin minulle tärkeää. Tämä hetki on hyvä. Tämä aika, paikka, ympäristö ja tila on oikea. Vaikka menneisyydessä on hetkiä, jotka haluaisin elää uudelleen ja asioita, joiden tekemistä tai tekemättä jättämistä kadun, en silti tahtoisi palata ajassa taaksepäin elämään mennyttä uudelleen. Se kaikki on johtanut minut tähän hetkeen, tälle kadulle, näihin saappaisiin - ja tässä on hyvä. Se, että tässä on hyvä, ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin yltiöpäisen onnellinen. (Sellainen  kävelen auringonpaisteessa -onnellinen.) Lähinnä se tarkoittaa, että olen tyytyväinen elämääni näin - koen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. On asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta niin kovin paljon voisi olla huonomminkin. Tuo ulkona oleva sää vertautuu hyvin tähän olotilaan. On pilvistä ja harmaata, mutta puissa on kaunis ruska, joten vaikka sää on kurja, on kuitenkin kaunista. Ei suosikkisäätilani (pa...

Pari päivää sitten näin kaverini sarjakuvablogissa tämän kuvan . Minulle se onnistuu vangitsemaan sen tunteen, mikä aina välillä tulee: sen kun tahtoo vain olla pieni ja jossakin poissa kaukana. Kuten kuvassa sanotaankin. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten jätän tunteen välittymisen tuon hienon kuvan harteille, yrittämättä itse selittää sitä auki (pieni ja kaukana, enpä minä muita sanoja taitaisi keksiä). Asiasta aasinsillan kautta kukkaruukkuun. Tänään kaapissa tuli vastaan tämä: Valkoinen pitsimekko. Sain sen keväällä. Sitä ei ole käytetty koko kesänä. Keväällä haaveilin käyttäväni tuota nättien sandaalien ja sinisen pitsihuivin tai olkihatun kanssa. Ei tullut tilaisuutta, etenkin kun mekko oli aina juhlien sattuessa väärässä paikassa. Eipä sikäli, se olkihattukin on edelleen käyttämätön. Että jos joku pitää bileet, joihin voi pukeutua pitsimekkoon ja olkihattuun, niin otan kutsun ilomielin vastaan! Jotakin surullista sellaisissa tavaroissa kyllä on, jotka on...

... Eli kuinka vietetään viikonloppu rastimiehenä. Suunnittelin tekeväni hienon kuvallisen raportin tämän kuluneen viikonlopun seikkailuistani, mutta koska olen huono ottamaan valokuvia, tämän raportin kuvat ovat melko epäinformatiivisia ja lukumäärältään vähäisiä. Menin siis kotikotipaikkakunnalle perjantaina tätä rastimieheilyä varten. Muutama tunti kului siinä, kun pakkasi tavaroita, vaihtoi kuulumisia ja söi. Ajettiin myös sunnuntaisia ruokatavaroita sunnuntain kisapaikalle säilöön. Siinäkin meni reilu tunti. Ja sitten olikin aika käydä nukkumaan, sillä seuraavana aamuna herätys oli puoli kuusi. 5.30. Lauantaina. Kun herätyskello soi, mietin hetken onko tämä kaikki todella aikaisen aamuherätyksen arvoista. Kyllä se oli. Ja kun herätys oli 5.30, lähtö oli 6.30. Onnekseni minä en ollut se, jonka piti ajaa - en kyllä edes tuntenut reittiä. Ajomatkakin sujui leppoisasti jutustellen ja vitsaillen. Perillä ensimmäinen tehtävä oli liikenteenohjaus (vapaaehtoisia kysyttiin, ei lö...

Se hetki koettiin tänään. Kirjaimellisesti. Kompastuin sitten imuriin. Ei pitäisi ihmislapsen siivota. Muutenkin tuntuu siltä, että olen syntymäpaikassani altistunut hämäläiselle hitaudelle ja toisinaan se puskee pintaan yllättävissä asioissa. Kuten tänään, kun perjantai 13. päivä tuli viikon myöhässä. Töissä oli liikaa tekemistä, kauhea kiire ja vähäisestä aamupalasta johtuen vielä nälkäkin... Kun päivä päättyi, tuntui siltä, että aivoista oli haudutettu puuroa. Ja sitten kompastuin imuriin. Ja likasin tai kolhin seinän. Hupsista. Päivän kuvituskuvana seuraava keskeneräinen projekti (joka säilyy sellaisena vielä ainakin kuukauden): olohuoneen taulut. Kehykset maksoi äiti, mutta sisältö pitäisi kehittää itse. Noihin pystysuorassa oleviin kehyksiin tulee kirjankansipostikortteja (jotka on olemassa, mutta ei täällä - siitä projektin viive), mutta vaakasuoriin ne eivät oikein sovi. Tämänhetkinen idea on laittaa vaakasuoriin lainauksia kirjoista (ehkä juuri niistä kirjoista,...

Kyllä, otsikonkeksimistaitoni ovat heikot. Mutta otsikko kertoo aika pitkälti sen, mistä ajattelin tänään kirjoittaa. Tylsä ja mielikuvitukseton aihevalintani johtuu siitä, etten ole tehnyt mitään jännää sitten viime viikon. Todistaakseni tämän väittämäni voin kertoa mitä tein tänään: 1) istuin koneella ja katsoin youtube-videoita. 2) kävin kaupassa. Ostin mm. ruisleipää, haileja, muroja ja jätskiä. 3) neuloin harmaata villasukkaa. Se oli koukuttavaa. "Jos mä vielä tämän yhden kerroksen..." 4) perkasin ja paistoin hailit, sekä söin. 5) ompelin verhoihin ripustusnauhan. 6) luin kirjaa. Ylläolevat eivät ole aikajärjestyksessä (oikea järjestys: 6, 1, 3, 1&3, 2, 4, 1, 5). Omasta mielestäni kohta numero 6 on kaikista mielenkiintoisin, joten puhun siis siitä. Kuvan kera! Siinä ovat kirjat, joita tällä hetkellä luen. Olen noista kaikista aika innoissani, joskin hyvin erilaisista syistä. Aloitetaan ylärivistä: Gulliverin retket. Löysin tämän (leffakantise...

Siitä eilisestä haaverista tuli pikkuinen punainen jälki käsivarteen. Huvittaa edelleen joka kerta kun näen sen. Minä ja minun "emäntägeenini". Mutta niin. Se mitä saatan katua vielä joskus. Eh. Kotimatkalla pyörittelin päässäni runoa. Ja sitten jostain mielen perukoilta hiipi ajatus julkaista se blogissa. Ehkä siksi, että katsoin tänään videon, jossa puhuttiin kirjoittamisesta ja kehotettiin antamaan itselleen lupa epäonnistua. Joten. Allekirjoittaneen pikaisesti sommittelema runo. Tätä saatan katua vielä joskus ja voi olla, että piilotan tämän. Tai sitten en. Hassu pikku tekstihän se vaan on. Olet suuri punainen huutomerkki metri seitsemänkymmentä A4:lla. Erotut joukosta. Kaikki kuulevat missä kuljet. Tahtoisit olla piste. Kaikista mieluiten tyhjä tila kahden sanan välissä. Voisit lainata näkymättömyysviittaa ja kulkea viisi senttiä maanpinnan yläpuolella. Mauton, hajuton, äänetön, väritön. Sellainen, jota kukaan ei huomaa. Olet i. Tavallinen i, keskell...

En tiedä minkä sortin ötökkä minua on puraissut, mutta viime viikon ja nämä kaksi päivää tätä viikkoa (olihan tänään tiistai?) olen viettänyt enimmäkseen reippaan emännöintikohtauksen vallassa. Elämä tuntuu olevan järjestyksessä ja jotenkin säännönmukaista. Todennäköisesti tämä on vain hetkellinen hairahdus aikuisuutta ja muutamassa viikossa palaan takaisin normaaliin huolettomaan epäsäännölliseen elämään. Repsahtamisen puolesta puhuu se, että säännöllisestä kukkienkastelusta ei vieläkään ole tietoakaan... Kasviparat, jotka koettavat minun hoidossani selvitä. Emäntäkärpäsen purema saisi kestää kuitenkin vielä jonkin aikaa, sillä minulla on jääkaapissa noin puolikas muovikassillinen omenoita. Ilmeisesti hetkellinen mielenhäiriö, kun niitä niin paljon otin. Tällä hetkellä uunissa on piirakka kaverin vinkkaamalla reseptillä , jolla on mahtava nimi. Toivottavasti piirakka osoittautuu nimensä veroiseksi. Myös omenakaurapaistosta olen tehnyt tällä viikolla. Hyviä omenareseptejä saa vinkata...

Niin, juuri kun pääsin selittämästä hienoista projekteistani, toinen niistä karahti kiville. En kirjoittanut viime viikolla mitään. Mitään. Että joo, näin hyvä olen pitämään kiinni sanoistani. Toisaalta, niin käy aika usein, että juuri kun kertoo julkisesti miten hyvin jokin toimii tai mitä tekee, niin se juttu karahtaa kiville - tavalla tai toisella. Mutta emme anna pienten vastoinkäymisten haitata! Tehdään lista päivän parhaista jutuista (jotta ne voivat kaikki karahtaa kiville tavalla tai toisella...) Päivän paras uutinen: Pitkä viikonloppu parin viikon päästä! Suunnitelmia ei ole - vielä - mutta onhan tässä aikaa kehittää niitä. (Pessimisti ei pety: pitkä viikonloppu saattaa myös peruuntua syystä x.) Päivän paras kirja: Jonathan Swiftin Gulliverin retket - en voi sanoa, että se on ainoa kirja, johon olen tänään koskenut, mutta se on ainoa, johon olen syventynyt. Ja jos tarkkoja ollaan, se on äänikirja. (Pessimisti ei pety: kyllä sen kirjan taso siitä vielä laskee.) Päiv...

Mä jostakin luin, että syksyn alku on vähän kuin toinen uusivuosi. Aika, jolloin tehdään muutoksia, elämäntaparemontteja ja sen sellaisia. Koska olen laiska (tai kauniimmin sanottuna mukavuudenhaluinen), en ajatellut tänä(kään) syksynä keksiä mitään uutta ja hienoa. Osittain syynä saattaa kyllä olla se, että keksin jotain uutta ja hienoa jo heinäkuun alussa. Keksin silloin, että haastan itseäni tekemään kuukauden ajan jotakin sellaista, mitä en normaalisti saa aikaiseksi. Heinäkuussa ei tavoite onnistunut (vilkutuksia mukavuudenhalulle), mutta elokuussa on toistaiseksi sujunut hyvin - koputamme kuitenkin puuta varmuuden vuoksi. Elokuussa haastoin itseni kirjoittamaan jotakin kaunokirjallista joka torstai. Jos ei ehtinyt kirjoittaa torstaina, niin torstaista sunnuntai-iltaan oli armonaikaa. Toistaiseksi (kaikkina kolmena viikkona!) olen onnistunut. Päiväkirjan kirjoittamista ei lasketa kaunokirjallisuudeksi - periaatteessahan päiväkirjan pitäisi olla faktatekstiä. Mitään en myönnä. ...

Perustiedot blogista ja sen kirjoittajasta. Koska mitä muutakaan ensimmäiseen postaukseen kirjoittaisi? Kuka? Fakta 1: Olen maailman huonoin kirjoittamaan esittelytekstiä itsestäni. Kerran kirjoitin hakemukseen viitteellisen tarinan sen sijaan, että olisin kertonut itsestäni suoraan. Tällä kertaa en siis aio edes yrittää kuvailla itseäni, varsinkin kun saatat jo tuntea minut. Ohessa kuitenkin lista sanoista tai ilmaisuista, joilla voisin itseäni kuvata.  Parikymppinen opiskelija. Isosisko. Partiolainen (ei kovin aktiivinen tällä hetkellä). Lukija. Kirjoittaja (niin...). Omituinen höpöttäjä. Ujopiimä. Herkkuhäntä. Neuloja.  Ainakin jotakin tuollaista. Mitä? Tarinoita mielen ja kielen päältä. Niitä elämän pieniä kummallisuuksia, joita tulee vastaan, mutta joita ei tule erityisesti kerrottua kenellekään. Intoilua milloin mistäkin. Kuulumisia. Mitä nyt mieleen juolahtaa.  Häh? Suunniteltuani blogin perustamista ehkä noin kaksi vuotta, sain vihdoin aik...