Pikkuikkuna

Olen viime aikoina miettinyt jonkin verran tarinoita ja sitä, kenen tarinoilla on merkitystä. Kenen tarina on tärkeä, kenen tarinaa pitää kuunnella? Eilen katsoin Docventuresia ja siis Pekka Hyysalosta kertovaa dokumenttia New Run (katsottavissa Areenassa vielä vajaan kuukauden ajan). Hyysalon tarina oli toki mielenkiintoinen. Mutta dokumentin päättyessä päällimmäisenä ajatuksenani oli, kuinka haluaisin tietää lisää Pekan veljien ajatuksista. Haluaisin keskustella heidän kanssaan ja kuulla heidän näkökulmaansa. Ehkä siksi, että samaistuin kaikista eniten heihin. Jos ajatellaan sitä, kenen tarinoita tavataan kertoa ja kuunnella, minä olen samanlaisessa asemassa heidän kanssaan. Se, joka kertoo muutaman lauseen. Se, jota ei välttämättä edes haastatella. Se, joka päätyy kuvaan mukaan melkein vahingossa. Onko minun tarinani tärkeä? Onko minun tarinallani väliä? Ei. Minun tarinani on arkinen ja väritön, eikä siitä löydy suuria vastoinkäymisiä, miltei ylitsepääsemättömiä ongelmia tai ...

Ihanaa, kun syksy on tullut. Minä pidän sateesta ja tuulesta ja harmaasta säästä ja myrskystä. Ainakin enemmän kuin kesähelteistä. Top 3 syksyjutut juuri nyt:  1. Tee ja villasukat Alkukesän huonosta säästä huolimatta sekä teen että villasukkien käyttö on lisääntynyt syksyn saavuttua. Tai no, teen kohdalla pitää ehkä enemmän puhua nauttimisesta, koska joinhan kesällä töissä miltei päivittäin teetä, vähintään yhden mukillisen. Mutta kahvitaukoteekuppi ja teenpä-tästä-itselleni-mukillisen-teetä-ja-nautin on Ihan Eri Asia. Nihkerta.  2. Koivurannan Grace En tiedä tuleeko kenelläkään yllätyksenä se, että pidän tyttökirjoista. (Tai jos tulee, niin tässä yksi fakta minusta lisää: pidän tyttökirjoista.) Tänä syksynä tyttökirjatarpeisiini vastaa Koivurannan Grace -kirja, jota ilmestyy tuohon linkitettyyn blogiin yksi luku joka päivä kello 10. Toisaalta hidas lukuvauhti on kiva, saa nauttia pidemmän aikaa kirjasta. Toisaalta tekisi mieli ahmia koko tarina heti just ...

Flunssapäivä numero neljä: minulla on ilmeisesti flunssa ja lievä tulehdus kummassakin korvakäytävässä. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, tämä on ensimmäinen korvatulehdukseni ikinä. Kai se on hyvä kokea korvatulehdus jo tässä vaiheessa elämää. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän hyvin, miksi lapset itkevät korvakipua. Minulla on nyt koko päivän ollut toinen korva lukossa ja samalla se on soinut/tinnittanut. Välillä tekisi mieli vetää itkupotkuraivarit itsekin. Jos se vaikka vähän auttaisi. Plus sitten yskä ja kurkkukipu. Toivottavasti huomenna korvat ovat jo normaalimmat. Muuten alkaa kärsivällisyys olla koetuksella.

Kurkkukipu jatkuu. Mutta olenpahan ainakin tajunnut sen, että ruoho vain vaikuttaa vihreämmältä aidan toisella puolella. Olen äärimmäisen harvoin sairaana, joten kun olen töissä, olen todellakin jokaisena työpäivänä töissä. Satunnaisina laiskoina aamuina olen siis välillä kadehtinut niitä, jotka sairastuvat ja saavat jäädä sairaslomalle kotiin. Kolmas kevyt flunssapäivä on kuitenkin osoittanut sen, ettei sairastaminen ole kivaa - edes näin pienessä mittakaavassa. Millähän sitä arkipäivässään muistaisi sen, ettei ruoho todellakaan ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella? Tai ainakin jos se jossain nurkassa onkin vihreämpää, myös naapurin pihalla on niitä auringon keltaiseksi polttamia ruoholänttejä, joilla ei ole yhtään kiva kävellä. Ei kai auta kuin yrittää nähdä maailma eri näkökulmista. Ja olla kiitollinen siitä, mitä itsellä on. Minun ei tarvitse sairastaa yksin, vaan saan olla perheeni luona, eikä minun näin ollen tarvitse huolehtia esimerkiksi ruokaostoksista. Voin...

Pikkuikkuna (ehe-ehe) Rousahin viime kuukauteen. Mitä ehtii tehdä kuukaudessa? Muuttaa Aloittaa uudessa työssä Ihka ensimmäisessä aikuisten oikeassa työpaikassa  Tosin työsuhteen kesto ja ajankohta saa sen muistuttamaan kesätyötä Sopeutua uuteen kämppikseen Leipoa kakun Järjestää kirjahyllyn Käydä Musiikkitalossa ja Kiasmassa Kaksi viikonloppureissua kotimaassa Järjestää pyjamabileet pikkusiskolle Siivota Purkaa muuttolaatikot Lukea pari kirjaa Täyttää yöpöydän luettavilla kirjoilla... Vältellä hyviä elintapoja Syödä jäätelöä Kävellä rakot molempiin kantapäihin Muttei parantaa niitä Katsoa Euroviisut Nauttia auringonpaisteesta Riidellä Rikkoa sukkahousut Laulaa julkisesti En edes muista kaikkea. Mutta ehkä tässä nyt jo saisi taas arkirytmejä sen verran kasaan, että blogiinkin alkaisi ilmestyä tekstiä aiempaa tiheämpään tahtiin. Toivottavasti. 

Kuvittelisin, että kaikki parikymppiset ovat kohdanneet muodossa tai toisessa kysymyksen "No, jokos sinulla on poikaystävä katsottuna?". Minä ainakin olen. En kovin monesti, mutta aina silloin tällöin se tulee vastaan. Ymmärtäähän sen, että kysytään. Kyllä minäkin varmasti 10–20 vuoden päästä kyselen (johan perjantaina esitin kahdeksanvuotiaalle sen klassikkokysymyksen: "Jännittääkö koulun alku?"). Tällä kertaa kysymyksen esittänyt tuttavani vain jatkoi keskustelua epäilemällä minua nirsoksi, kun ei poikaystävää ole. Jepjep. Minua neuvottiin laskemaan moinen kommentti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kai se kelpaa yhtä hyvin, jos sen laskee toisesta korvasta sisään ja sormenpäiden kautta ulos? Haluan nimittäin pohtia ja analysoida omaa näkemystäni tästä asiasta. Ensinnäkin: olen 22-vuotias. Minulla ei juuri nyt ole poikaystävää. En koe tätä asiaintilaa mitenkään kovin vakavana. (Tuttavani ei kysynyt onko minulla koskaan ollut poikaystävää. Mi...

(Hupsistarallaakeikkaa, elämä on taas tullut minun ja Pikkuikkunan väliin.) Pari viikkoa takaperin muistikirjastani loppuivat sivut. Se oli kiva muistikirja, kannet olivat punamustat ja kangas muistutti silkkiä (muttei varmaankaan ollut). Se palveli minua uskollisesti tammikuusta 2008 asti. Huvikseni selasin läpi kaiken, mitä kansien välistä löytyi. Tänään olisi siis tarjolla satunnaisia otoksia muistikirjastani. Hih, olen ostanut kirjoja. Jollakulla meistä on myös ollut monta vaihtoehtoa koulutuksensa suhteen. Ps. Olen näköjään huono a) laskemaan ja b) alleviivaamaan. Olen näköjään löytänyt noin kuudessa vuodessa vain yhden hyvän lainauksen. Onneksi se on sitäkin parempi. Neuloin kaverille sukat. Oikeasti muistikirjassani on tolkuton määrä sivuja, joilla on satunnaisia muistiinpanoja satunnaisiin neuleisiin liittyen. Valtaosasta minulla ei ole enää mitään käsitystä, mihin ne liittyvät. Mutta tuossa on ohjeet kaverin sukkien raidoittamiseen. Koska neuloin niitä juna...

Vähän varkain aloin lisätä liikuntaa elämääni viisi viikkoa takaperin. Syynä oli lähinnä se, että alkoi ärsyttää täydellinen liikkumattomuuteni. Ja tarkoituksena oli ja on kohottaa kuntoa rapakunnosta edemmäs. Etsin netistä ohjelman, jossa on tavoitteena juosta 5 km yhdeksän viikon harjoittelun jälkeen. Viisi viikkoa on nyt juostu, tavoitteena on juosta myös jäljellä olevat neljä. Toistaiseksi on sujunut ihan hyvin, ilman mitään vammoja tai muita. Samalla olen myös lisännyt venyttelyä ja jumppaa, noin kerran viikossa kumpaakin (plus lyhyitä venyttelyitä lenkkien jälkeen). Tämän liikuntasuunnitelman laati siskoni, jolla on sellaisia jänniä koulutehtäviä. Ensimmäisen viisiviikkoisen suunnitelman sain tänään suoritettua loppuun. Jatkan samalla lailla seuraavat viisi viikkoa. Erikoisinta tässä on kyllä se, mihin kaikkeen on netissä törmännyt, kun on näitä liikuntajuttuja tutkinut. Kohtuullisuus tuntuu välillä olevan kaukana. Normaalipainossa eläminen ns. normaaliruokavaliolla on paha a...

Pari pientä tarinaa viime päiviltä Outolintu Maanantaina ahmin Veronica Rothin Outolinnun kirjana. Torstaina katsoin siitä tehdyn elokuvan. Kirja oli (jälleen kerran) elokuvaa parempi, vaikka oli elokuvakin ihan hyvä. Outolintu on siis nuorten aikuisten dystopiaa, vähän Nälkäpelin jalanjäljissä (vaikka oikeasti Nälkäpelissä ja Outolinnussa ei kovin paljon samaa ole. Paitsi että dystopiaa ja naispäähenkilö ja on ollut sota). Suosittelen kyllä tutustumaan, mielenkiintoisinta Outolinnun maailmassa on ihmisten jako osastoihin luonteenpiirteiden/persoonallisuuden perusteella. Ja mitä sitten tapahtuu, jos joku on outolintu, eikä oikein sovi joukkoon? Värkkäilyä Sain kaksi tuolia pitkäaikaishoitoon (tällä tiedolla kuluvan vuoden loppuun asti). Ne sitten tuunattiin paremmin hoitopaikkaansa maastoutuviksi ja samoin tein ostettiin kangasta vähän reilummin. Ompelin sitten tänään uuden keittiönverhon ja sohvatyynyn. Omppukangas on ehkä parasta ikinä ja sopii väriensä puolesta tänne melk...

Tärkeä huomautus: tällä tekstillä en tahdo mitenkään syyllistää ketään. Pohdin asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja oman napani kautta. Jos toivotan vieraan tervetulleeksi, vieras todella on tervetullut. Eikä tarvitse ruveta laskemaan päiviä tai mitään. Saa tulla ja olla vieraana just niin kuin haluaa.  Noniin, nyt kun tärkeä huomautus on saatu pois alta, voin ruveta kaivelemaan omaa napaani. Ja minusta aikuiseksi kasvamisessa jännintä on se, kuinka oppii tuntemaan itsensä. Vähä vähältä tajuaa uusia asioita itsestään ja pikkuhiljaa sitä osaa oikeasti määritellä itsensä (edes jotenkin, koska ihminen on kykeneväinen muutokseen). Viimeisen vuoden aikana suunnilleen olen miettinyt sosiaalisuutta - välillä enemmän, välillä vähemmän. Koen itse olevani introvertti. Toisaalta kyseenalaistan introverttiyteni tasaisin väliajoin: minulle ei tuota suurempia ongelmia pitää esitelmiä luokan edessä, liika yksinolo alkaa vain ahdistaa ja minä tarvitsen seuraa - tietyissä määrin....

Saamattomuuteeni ärsyyntyneenä ja erään koulukurssin innoittamana päätin tehdä yhden hengen rottakokeen ja olla päivän ilman nettiä. Eilen en siis käynnistänyt modeemia ollenkaan, vaan keksin itselleni internetin sijaan muuta huvitusta. Tässä kohtaa on kyllä myös myönnettävä, että käytin minä vähän nettiä. Puhelimen nettiä en sulkenut ja sitä käytin päivän aikana vähän (näihin kaikkiin kohtiin olin myös antanut itselleni luvan etukäteen). Tarkistin tämänpäiväisen lukujärjestyksen, koska meillä vaihtuvat tuntien paikat viikoittain.  Lisäsin päivän aikana tehdyt kotityöt Chorewarsiin . Käytin puhelimeni säätila-, tv-ohjelma- ja radiosovelluksia, jotka kaikki käyttävät internet-yhteyttä.  Näitä lukuunottamatta olin täysin ilman nettiä ja kaksi ensimmäistä kohtaakin veivät yhteensä noin viisi minuuttia. Mitä minä sitten oikein tein? Kuuntelin podcastejä (Knit 1 Geek 2, Craftlit ja KnottyGirls), luin kirjaa, leivoin tomaattileipää, katsoin telkkaria, kirjoitin ra...

Näin on meilläpäin väitetty niin kauan kuin muistan. Se ei kuitenkaan ole estänyt hankkimasta yhtä sun toista tarpeellista. Tai vähemmän tarpeellista. Nimimerkillä omistan hampurilais-halsterin. Oikeastaan olen viime päivinä ja viikkoina miettinyt välillä kateutta. Kai kateus on jonkinlainen yleisinhimillinen tunne. Kai jokainen haluaa joskus jotakin, mitä toisella on tai olla jonkun toisen ihmisen kaltainen. Toisaalta haluamisen ja kadehtimisen välilläkin on eroa. Äkkiseltään sanoisin, että kadehdin ihmisiä niissä suhteissa, joissa tunnen itse olevani täysin riittämätön, ihan huono, pyöreä nolla. Tai ei edes pyöreä nolla, vaan sellainen eskarilaisen horjuvalla käsialalla tehty nolla. Sellaisissa asioissa, joissa itse tuntee olevansa edes jotenkuten kelvollinen itsekin, on helpompi vain haluta jotakin, mitä itsellä ei ole, mutta jättää se haluamisen asteelle. Esimerkiksi: olen tyytyväinen hiuksiini. Valtaosan ajasta ne käyttäytyvät kiltisti ja näyttävät ihan hyvältä. Silti saattais...

Kaverin tekemä inspiroiva video. Halusin tehdä jotain samanlaista, mutten ole kovin hyvä kuvaamaan (siis ihan ottamaan kameraa esiin ja käynnistämään sitä), joten mietin, voisinko käyttää itselleni tutumpaa mediaa: tekstiä. Valitsin helmikuun koekuukaudeksi: päätin kirjoittaa joka päivä päiväkirjaani ja lopuksi valita vähintään yhden lauseen jokaisen päivän tekstistä. Näistä lauseista sitten koostaisin jonkinlaisen tekstin. Lopputulos on - ennakkoaavistelujeni mukaisesti - melkoista sillisalaattia, eikä varsinaisesti yhtenäistä tekstiä. Ehkä tämä myös vahvistaa käsitystä siitä, ettei päiväkirjaani kannata lukea - ei siellä mitään mielenkiintoista ole. Lähinnä olen viimeisen kuukauden valittanut siitä, etten saa mitään aikaiseksi... Hauska projekti tämä kyllä on ollut. Viime aikoina olen kirjoittanut päiväkirjaa hyvin satunnaisesti, joten siellä on paljon irrallisia langanpätkiä ja tapahtumaketjuja, joista on kuvattu vain osa. Joitakin tapahtumia ei ole kuvattu oikeastaan laink...

Viime viikko on ollut kummallinen. Ensin minulla oli vieraita. Sitten elin pari päivää tiukkaa kouluarkea, tein jopa tehtäviä iltaisin. (Kyllä, olen ollut laiska ja tehnyt koulutehtäviä lähinnä viime tipassa tai vapaapäivinä/viikonloppuisin.) Ja sitten alkoi "loma". Opetukseton viikko. Itsenäisen työskentelyn viikko. Ihan miten sitä haluaa kutsuttavan. Kun loma alkoi, lähdin vanhempien luokse. Täällä sitä nyt ollaan. Kirjoitan tätä vaaaaaanhalla miniläppärillä, joka ei jaksa toistaa youtubevideoita oikeaan tahtiin, vaan kuva ja ääni hidastuvat. Kotiinpaluu on kummallinen asia, nykyisin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että lapsuudenkodistani on alkanut muodostua vanhempieni koti, vanha koti, lapsuudenkoti. Ei tämä tunnu enää minun kodiltani. Suunnittelen tavaroideni läpikäymistä ja varmasti vien yhä enemmän mukanani, kun seuraavan kerran muutan. Tosin tuota tavaroiden läpikäymistä tuskin kovin äkkiä tapahtuu, sen verran laiska olen. Oikea kotini on asuntoni opiskelupaikka...

Tämä taitaa olla suurinpiirtein ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun esittelen jotakin valmista, enkä vain kymmentä keskeneräistä projektia. Joskus pari viikkoa takaperin sain siivousinspiraation. (Mitä sitä ei pieni ihminen tekisi koulutehtäviä välttääkseen?) Ja pari viikkoa sitten saattoi ajallisesti sijaita tammikuun lopussa. Joka tapauksessa, siivotessani löysin kaikenlaisia kivoja kortteja ja kuvia sieltä täältä ja ajattelin, että niitä voisi laittaa ihan jopa esille. Pari päivää sitten projekti valmistui. Tadaa! Kasa kuvaa ja tekstiä kaapinovessa! Puolueellisen, mutta ei-subjektiivisen arvioinnin mukaan se kuvastaa minua. Nojoo, ainakin siitä huomaa, että 1) en osaa piirtää ja 2) en osaa teipata mitään suoraan. Vasemman yläreunan lyijykynäpiirros ei ole allekirjoittaneen käsialaa. Sen alla olevat kolme sinistä hahmoa sen sijaan ovat. Oikeassa ylänurkassa on vaasalainen hovioikeusrakennus, jossa on hieno kirjasto. Merikuvakortti (joka on taideteos, jolla on nim...

Ilonaiheet: Kokeilin uuden ruokalajin (lihamureke) valmistusta. Tuli ihan syötävän hyvää. Neulova valmentaja.  Noteerattu kansainvälisiä (neulonta)piirejä myöten! Hauska jälkipyykki. Kävely hämärässä. Teetä ja (vaikeidenkin) asioiden analysointia kaverin kanssa. Jälkimärinät: Piti sitten koukuttua nettipeliin koulutehtävien sijaan... Viikko on nyt takana, hauskaa näitä on ollut kirjoittaa. Toisaalta tämä on ollut myös vaikea tehtävä. Huomaan muistini olevan kuin seula - illalla muistan, että jotain hauskaa tänään tapahtui, mutta mitä ihmettä se oli. Toisina päivinä ilonaiheita oli vaikea keksiä, koska päivät olivat arkisia, eikä tehnyt oikeastaan mitään. Toisina päivinä märinät olivat se vaikea osuus, kun ei ollut tapahtunut mitään ihmeempää. Kokeilen tätä kyllä varmasti joskus uudestaankin ja suosittelen sinuakin kokeilemaan. Päivän näkee toisin, kun miettii hyviä ja huonoja juttuja.

Lauantain ilonaiheet vähän myöhässä, koska eilisilta venyi sen verran, etten enää jaksanut avata konetta blogimerkintää varten. Tässäpä näitä nyt kuitenkin olisi. Craftlit -podcastissa alkoi Elizabeth Gaskellin North and South. Se on hyvä kirja! Olympialaisten avajaiset (Areenasta päivän myöhässä, mutta onneksi sillä ei ole väliä). Kaikki hauskat pikku yksityiskohdat.  Olympia-neule edistyy ja siitä tulee a) sopivankokoinen ja b) nätti.  Kiharsin hiukset ja heti tuli tyttömäinen olo.  Uusia ihmisiä ja uusia tilanteita. Jälkimärinät: Ei tämä taida ihan märinöiden arvoinen juttu olla, mutta koska saamattomuus koulutehtävissä ja jumiutuneet niskat on jo käsitelty, eikä säästä viitsi märistä. Mutta siis kavereiden seurassa sitä unohtaa, että vieraammille ihmisille alkoholittomuus ei olekaan arkinen juttu, vaan valinta, jota kommentoidaan. Huolimatta siitä, miltä märinäni kuulostaa, saa sitä kommentoida, aivan vapaasti. Enemmän märisen sitä, etten tajunn...

Melkein unohdin, mutta onhan tässä vielä puolisen tuntia tätä päivää... Siispä ilonaiheita:  Lyhyt koulupäivä ja yhden keskeneräisen koulutyön edistäminen.  Viinirypäleitä ruokakaupasta. Nam. Teetä ja pullaa kavereiden kanssa. (Kaveri on superhyvä pullien leipomisessa!) Kisaneuleen aloitus Veronica Marsia katsellen. Kämppiksen soittolistan vanhat tutut, mutta melkein jo unohdetut biisit. Muistot. Jälkimärinät:  Koulutyöt ovat edelleen solmussa. Samoin kuin hartiat. (Neulominen olikin hyvä idea tähän väliin...)

... jatketaan kekseliäiden otsikoiden linjalla... Joka tapauksessa, päivän ilonaiheita: Vapaapäivä! Melkein päätyminen lounasdiskoon. Neuleolympialaistiimiin liittyminen ja lajin sekä kisatyön valinta. Kaverin keksimä uudissana: kakkapäästäinen. Yllättävä kutsu lauantaille. Jälkimärinät: Selkä ja hartiat on jumissa. Pitäisikö tässä muka liikkua vai?

Ilonaiheet: Vanhan suosikkikirjan uudelleenlukeminen ja kaikki se ihana kieli. Runebergintortut (edelleen...) Pikkuinen kaunokirjallisuutta tavoitteleva tekstinpätkä. Eilen aloitetun jääkaappirunousmagneettien aakkostaminen loppuun. Vasaran lainaaminen. Jälkimärinät: Koulutyöt on edelleen tekemättä. Motivaatio on edelleen hukassa.