Itsetuntemusta, osa 1 (tai 5872)

Tärkeä huomautus: tällä tekstillä en tahdo mitenkään syyllistää ketään. Pohdin asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja oman napani kautta. Jos toivotan vieraan tervetulleeksi, vieras todella on tervetullut. Eikä tarvitse ruveta laskemaan päiviä tai mitään. Saa tulla ja olla vieraana just niin kuin haluaa. 

Noniin, nyt kun tärkeä huomautus on saatu pois alta, voin ruveta kaivelemaan omaa napaani. Ja minusta aikuiseksi kasvamisessa jännintä on se, kuinka oppii tuntemaan itsensä. Vähä vähältä tajuaa uusia asioita itsestään ja pikkuhiljaa sitä osaa oikeasti määritellä itsensä (edes jotenkin, koska ihminen on kykeneväinen muutokseen).

Viimeisen vuoden aikana suunnilleen olen miettinyt sosiaalisuutta - välillä enemmän, välillä vähemmän. Koen itse olevani introvertti. Toisaalta kyseenalaistan introverttiyteni tasaisin väliajoin: minulle ei tuota suurempia ongelmia pitää esitelmiä luokan edessä, liika yksinolo alkaa vain ahdistaa ja minä tarvitsen seuraa - tietyissä määrin. 

Helmikuussa kirjoitin siitä, kuinka vanhempieni koti ei enää tunnu minun kodiltani. Joulukuussa ja nyt taas olen pohtinut oman tilan tarvetta. Minä tarvitsen omaa tilaa. Erityisesti olen huomannut sen, kun on ollut vieraita monta päivää. Muutama päivä menee hyvin, mutta sitten alan väsyä ja ärtyä. Väsymyksen ja ärtymyksen syyksi olen tulkinnut sen, etten ole saanut omaa aikaa ja omaa tilaa. Joku on koko ajan odottanut minun olevan sosiaalinen, puhuvan, viettävän aikaa... 

Minä tarvitsen aikaa, jolloin saan olla ihan itsekseni. Aikaa, jolloin kukaan ei ole edes samassa huoneessa. Aikaa, jolloin saan itse päättää menemisistäni ja tekemisistäni. Uskon, että samanlainen tilanne on kaikilla muillakin? Kaksi tai kolme päivää ei välttämättä ole kaikkien raja oman tilan tarpeeseen, joillekin raja voi olla viikossa tai kahdessa viikossa tai niin pitkällä, ettei se tule vastaan. Joillekin voi myös riittää puoli tuntia aamuisin ja iltaisin omaa aikaa. 

Rehellisesti sanottuna pahinta tässä on se, kun tajuaa, että toimii toisin kuin haluaisi. Haluaisin olla viehättävä ja viihdyttävä, hyvä emäntä. Ja yhtäkkiä tajuan, että vetäydyn pois, olen hiljaa, jopa kiukuttelen kuin kuusivuotias. En minä haluaisi kiukutella vierailleni, perheenjäsenilleni. Jotenkin tilanne välillä vain ajautuu niin pitkälle, että napsahdan. Tässä olisi vielä paljon työnsarkaa minulle: opetella tunnistamaan omat tarpeet entistä paremmin ja toimia niin, että tyydytän esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeitani jo ennen kuin tilanne on niin kriittinen, etten hallitse käytöstäni.  

Vissiin minä sitten kuitenkin olen introvertti...