Pikkuikkuna

(minä en ehkä tee mitään muuta tänään) ... katso tämä video . Ole hyvä. Minä olen katsonut sen jo kolmesti. Pahinta on se, että kun löytää tuon videon ja katsoo sen. Istuu olohuoneen lattialla ja virkkaa mattoa vanhoista vaatteista. Superpii-paidassa. Hiukset harjaamatta (hiusten leikkaaminen lyhyemmiksi pitkiksi saa aikaan kaikenlaisia outoja muutoksia. Etenkin kun on työtön). Siinä kiinteää silmukkaa vääntäessään tajuaa: minä en pysty tuohon. Tuonkaltainen nerokkuus on täysin saavuttamattomissa. Pystyn leikkaamaan matonkuteita ja virkkaamaan mattoa ja letittämään hiukseni (vaikkei juuri nyt siltä näytä). Joinakin päivinä pystyn jopa kirjoittamaan blogitekstejä. Laadusta ei puhuta minkään edellisen neljän aktiiviteetin aikana. Joka tapauksessa: minä en osaa ideoida, käsikirjoittaa, kuvata ja editoida tuollaista videota. Ei pysty, ei kykene. Ei siis auta kuin istua ja katsoa ihmeissään. Ja tehdä sitä mitä osaa. (Ehkä myös katsoa Sound of Music uudestaan, kunhan vain saan se...

Ei sillä, että viettäisin päiväni koukuttumalla asioihin (mutta ehkä vietänkin?). Törmäsin sitten (kiitos Making a murderer -sarjan ja muutaman jännän googlailuretken) jälleen kerran Serial-podcastiin. Jotenkin päädyin tilaamaan sarjan podcast-appiini ja kuuntelemaan kaikki noin 25 jaksoa vajaassa viikossa (tai jotakin muuta yhtä älykästä - kolmessa päivässä?). Minä pidän monimutkaisista tarinoista ja siitä, että asioista selitetään kaikkia puolia, eikä vain sitä yhtä ainoaa ja oikeaa. Kovin harvoin maailma on simppeli (vaikka kuinka haluaisin ja polkisin jalkaa). Serialin ensimmäisellä kaudella (kymmenkunta vajaan tunnin mittaista jaksoa) käytiin läpi vuonna 1999 tapahtunutta nuoren tytön katoamista ja murhaa. Ja etenkin murhaa seurannutta oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynnissä esille tuotuja todisteita. Ja (jos saan spoilata (jos en, hyppää seuraavaan kappaleeseen)) lopulta ei kuitenkaan päädytä mihinkään lopputulokseen sen suhteen, oliko murhasta alunperin syytetty ja tuomittu e...

Olen viime päivinä viettänyt aikaa Netflixissä. Hups. Ajattelin kuitenkin suositella kahta kiinnostavaa sarjaa, joita olen katsellut. Young Doctor's Notebook BBC:n minisarja, sijoittuu 1900-luvun alun Venäjälle, enimmäkseen vuoteen 1917. Ihan loistava! Kuten nimestä voi päätellä, sarjassa kuvataan nuoren lääkärin ensimmäistä työtehtävää syrjäisessä maalaissairaalassa. Oman mielenkiintoisen lisänsä sarjaan tuo tohtorin vanhempi versio 1930-luvulta, joka kommentoi menneisyyden tapahtumia. Sarjassa käsitellään melko rankkoja aiheita ja teemoja, mutta toisaalta siinä on myös runsaasti komiikkaa. Ja hei, pääosassa on Daniel Radcliffe. Making a Murderer En koskaan kuvitellut, että katsoisin kymmenosaista dokumenttisarjaa käytännössä yhdestä oikeudenkäynnistä, mutta olen koukussa. Pahinta ja kiinnostavinta sarjassa on se, että oletettavasti (onhan kyseessä dokumenttisarja) kaikki on totta. Ei pysty kirjoittamaan enempää, pakko jatkaa Making a Murdererin parissa...

On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja kaikilla muilla on asiat aina paremmin kuin itsellä. Silti: haluaisin olla töissä. Kun olen töissä, haluaisin, että minulla olisi vapaapäiviä. Onko tässä mitään järkeä? No, ei ainakaan työttömyydessä. Sitä voisi kuvitella, että kun ihmisellä on 24 tuntia vuorokaudessa aikaa käyttää Ihan Mihin Tahansa, ihminen saisi aikaiseksi vaikka ja mitä. VÄÄRIN. Ainakaan tämä näppäimiä naputteleva ihmisyksilö ei saa aikaiseksi paljon mitään. Tänään ajattelin huijata itseni ulos ja käydä kaupassa. Kämppis ilmoitti, että hän käy, kun on jo sopinut asiasta. En sitten mennyt ovesta ulos tänään(kään). Kun olin vielä opiskelija, myönnän naureskelleeni uutisjutuille työttömien syrjäytymisestä. Mikseivät työttömät vain Tee Jotain? Nyt tiedän, ettei se ole niin helppoa. Aikatauluttomuus saa tuhlaamaan aikaa kaikkeen. Aamulla herättyään voi lukea kirjaa t...