Kirottu lapsi
Tämä teksti saattaa sisältää pähkinää spoilereita Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjasta.
Olen lukenut Harry Potterin ja kirotun lapsen nyt kahdesti. Lokakuussa englanniksi ja tällä viikolla suomeksi. Ja siis onhan se hyvä.
Tähän väliin otetaan sellainen yleisluontoinen huomio, etten ole millään muotoa pätevä kriitikko. En ole pätevä ihminen kritisoimaan kirjoja, enkä ole pätevä ihminen kritisoimaan näytelmiä. (Välillä tuntuu, etten ole pätevä ihminen kritisoimaan edes itseäni.) Kaikki lähtee ihan puhtaalta MäTy-pohjalta (= Mä Tykkään).
Mutta minä pidin kirotusta lapsesta.
Eihän se tietenkään ole sama kuin seitsenosainen kirjasarja, miten voisikaan? Teemoja ei voida käsitellä yhtä montaa, eikä yhtä syvällisesti. Henkilöhahmoista ei ehditä esitellä yhtä monia puolia kuin alkuperäisen sarjan aikana. Juoni hyppii paikasta ja ajasta toiseen, melkein elokuvamaisesti (paitsi että Ihmeotukset eteni kronologisemmin).
Mutta minä pidin siitä, miten näytelmässä käsiteltiin sen teemaa (tai minulle näkyvimmäksi noussutta teemaa: vanhempien ja lasten välistä suhdetta). Näkökulmia tarjoiltiin monta, sekä lasten että vanhempien puolelta. Kaikilla meillä on jonkinlainen vanhempi-suhde: läheinen, etäinen, täydellinen, olematon... Ja minä ainakin löysin näytelmästä kosketuspintaa ja hahmoja joihin samaistua.
Minun kuulemastani kritiikistä suurin osa kohdistuu siihen, että näytelmä tuntuu enemmän fanifiktiolta kuin Rowlingin kirjalta. Ja hei, niinhän se tavallaan onkin - vain tarina on (osittain?) Rowlingilta, käsikirjoitus ihan muiden käsialaa. Juonenkäänteet tuntuvat paikoin kummallisilta (ne vaihtoehtoiset todellisuudet, joissa Scorpius seikkailee?) ja ajankääntäjistä paljastuu uusia puolia. Minulla oli eniten ongelmia Ronin hahmon kanssa. Minun muistikuvissani hänen huumorintajunsa on aavistuksen toisenlainen ja osan Ronin repliikeistä laittaisin enemmin Georgen (tai Tylypahkan-aikaisen Fredin) suuhun.
Eniten minua on näytelmän suhteen kuitenkin mietityttänyt sen nimi. Kirjasarjan kirjojen nimet ovat olleet melko yksiselitteisiä sen jälkeen, kun kirjan on lukenut. Mutta kirotusta lapsesta en oikein osaa sanoa, kuka lapsista lopulta oli kirottu. Osa näytelmän lapsista taisi kokea itsensä kirotuiksi lapsiksi, vaikkeivät he ehkä olleetkaan. Mutta ehkä näytelmässä oli myös kirottu lapsi, joka ei kokenut itseään kirotuksi. Kirjaimellisesti tulkiten kirottu lapsi on tietysti itse Harry Potter, koska Harry on lapsi, joka on kirottu (ja jäänyt kirouksesta eloon).
Olen lukenut Harry Potterin ja kirotun lapsen nyt kahdesti. Lokakuussa englanniksi ja tällä viikolla suomeksi. Ja siis onhan se hyvä.
Tähän väliin otetaan sellainen yleisluontoinen huomio, etten ole millään muotoa pätevä kriitikko. En ole pätevä ihminen kritisoimaan kirjoja, enkä ole pätevä ihminen kritisoimaan näytelmiä. (Välillä tuntuu, etten ole pätevä ihminen kritisoimaan edes itseäni.) Kaikki lähtee ihan puhtaalta MäTy-pohjalta (= Mä Tykkään).
Mutta minä pidin kirotusta lapsesta.
Eihän se tietenkään ole sama kuin seitsenosainen kirjasarja, miten voisikaan? Teemoja ei voida käsitellä yhtä montaa, eikä yhtä syvällisesti. Henkilöhahmoista ei ehditä esitellä yhtä monia puolia kuin alkuperäisen sarjan aikana. Juoni hyppii paikasta ja ajasta toiseen, melkein elokuvamaisesti (paitsi että Ihmeotukset eteni kronologisemmin).
Mutta minä pidin siitä, miten näytelmässä käsiteltiin sen teemaa (tai minulle näkyvimmäksi noussutta teemaa: vanhempien ja lasten välistä suhdetta). Näkökulmia tarjoiltiin monta, sekä lasten että vanhempien puolelta. Kaikilla meillä on jonkinlainen vanhempi-suhde: läheinen, etäinen, täydellinen, olematon... Ja minä ainakin löysin näytelmästä kosketuspintaa ja hahmoja joihin samaistua.
Minun kuulemastani kritiikistä suurin osa kohdistuu siihen, että näytelmä tuntuu enemmän fanifiktiolta kuin Rowlingin kirjalta. Ja hei, niinhän se tavallaan onkin - vain tarina on (osittain?) Rowlingilta, käsikirjoitus ihan muiden käsialaa. Juonenkäänteet tuntuvat paikoin kummallisilta (ne vaihtoehtoiset todellisuudet, joissa Scorpius seikkailee?) ja ajankääntäjistä paljastuu uusia puolia. Minulla oli eniten ongelmia Ronin hahmon kanssa. Minun muistikuvissani hänen huumorintajunsa on aavistuksen toisenlainen ja osan Ronin repliikeistä laittaisin enemmin Georgen (tai Tylypahkan-aikaisen Fredin) suuhun.
Eniten minua on näytelmän suhteen kuitenkin mietityttänyt sen nimi. Kirjasarjan kirjojen nimet ovat olleet melko yksiselitteisiä sen jälkeen, kun kirjan on lukenut. Mutta kirotusta lapsesta en oikein osaa sanoa, kuka lapsista lopulta oli kirottu. Osa näytelmän lapsista taisi kokea itsensä kirotuiksi lapsiksi, vaikkeivät he ehkä olleetkaan. Mutta ehkä näytelmässä oli myös kirottu lapsi, joka ei kokenut itseään kirotuksi. Kirjaimellisesti tulkiten kirottu lapsi on tietysti itse Harry Potter, koska Harry on lapsi, joka on kirottu (ja jäänyt kirouksesta eloon).
Kommentit
Lähetä kommentti