Pikkuprojekti kesältä

Tai jotakin, mitä olen puuhannut vapusta lähtien.

Kuvasin videon! Inspiraationa Sanzuun ja Sneviksen samanlaiset videot. Etenkin Sneviksen videot ovat tosi hienosti leikattuja kokonaisuuksia. Valitettavasti ne ovat yksityisiä, joten en koe voivani jakaa linkkiä.

Ideana videossa on siis kuvata noin sekunnin pätkä joka päivä ja laittaa nuo pätkät peräkkäin (ja vähän musiikkia taustalle).

Minä kuitenkin tykästyin ajatukseen kuvata arkea ja antaa elämän muokata sitä, millainen videostani tulee. Siksi valtaosa kuvapätkistä on kovin arkisia - minun elämäni on melko arkista. Tykkään kuitenkin arkisesta elämästäni ja tuosta videosta. Kaverini väittävät, että video kuvastaa minua – siltä itsestänikin tuntuu. Tuo video taitaa melko hyvin kuvata minua ja näkökulmaani elämään.

Ihmisten kuvaamisen suhteen olin vähän arkajalka, siksi videossa ei näy kovinkaan monen ihmisen kasvoja. En halunnut näyttää omia kasvojani, joten yritin vältellä myös lähipiirini ihmisten kasvojen kuvaamista. Muutamat tuonne kyllä eksyivät. Jos joskus teen toisen samanmoisen videon, saatan suhtautua asiaan toisin. Mutta tällainen tästä tällä kertaa tuli.

Tämän projektin aikana opin, että kuvaaminen ei välttämättä ole minulle ominaisin median tuottamisen laji. (Voiko yhtään vaikeammin sanoa, että kuvaaminen ei ole minun juttuni?) Toisinaan nolotti ottaa kamera esille julkisella paikalla, koska nolostun ihan turhistakin asioista. Toisaalta kun keskityin kuvaamiseen, en keskittynyt itse tapahtumaan. Siksi videolla monet pätkät ovat sellaisia, joista olisi voinut ottaa myös valokuvan – pysähtyneitä, tavallaan.

Toisaalta kesällä tuli vastaan myös monia sellaisia kokemuksia, joita ei voinut tallentaa videolle. Sitä, kun yhtäkkiä huomaa, että lenkkipolun varrella tuoksuu meri. Viittä vanhaa naista jakamassa puistonpenkkiä (ja juoruja, oletan). Lokkien huutoa. Ukkosta (yritin kyllä kuvata salaman, muttei sattunut kameraan). Kotiinpaluuta. Lähtemistä. Väsymystä. Kaipaamista. Tanssimista. Tuulta, joka puhaltaa hiukset kasvoille. Uusia naamoja. Vanhoja naamoja. Samoja naamoja. Muutosta. Paikoillaan pysymistä. Toivoa.

Joo.

Kirjoittaminen taitaa olla enemmän minun juttuni. (Ei ikinä uskoisi, kun katsoo tämän blogin postaustiheyttä tai tekstin tasoa.) Kirjoittamalla pystyy kuvaamaan paremmin tunnetiloja ja kaikenlaisia tapahtumia. Kai sitä tarvitsisi kehittää taas itselleen jonkinlainen kirjoittamishaaste. Koska muutenhan tässä ei olekaan mitään tekemistä (köhoppariköh).