Pikkuikkuna

Minut haastettiin Kirjan vuoden lukuhaasteeseen . Tein blogiin uuden sivun sitä varten. Ainakin aluksi ajattelin mennä hankalimman kautta ja pitää yksi kirja per kohta -linjaa. Tosin saatan loppuvuodesta (tai viikon päästä) hyvinkin muuttaa mieltäni ja laskea saman kirjan useampaan kohtaan. Ehdinköhän tänä vuonna tehdä muuta kuin lukea? Tällä hetkellä kesken on (ainakin) joululahjaksi saatu Veronica Rothin Outolintu ja Leo Tolstoin Anna Karenina. Jahka saan ne luettua, etsin sopivat kohdat haasteesta ja sitten aloitan uusia. Ja niin, koska yksi kohdista on lukea ystävän suosittelema kirja, kirjasuosituksia otetaan vastaan! (Tosin olen hyvin vastaanottavainen kirjasuosituksille noin yleensäkin, mutta tänä vuonna kai sitten erityisesti.)

Viisi kuvaa kertoo enemmän kuin viisituhatta sanaa?

Rauhallista ja lämmintä joulua! 

Aatonaattona pikkupuput heräävät niin aikaisin aamulla, että on vielä hämärää. Kun he huomaavat joulupuunsa latvassa olevan tähden, he ryntäävät herättämään isänsä. "Isä! Teitkö sinä tämän?" pikkupuput kyselevät. "Taisi se joku tonttu olla", isäpupu myhäilee, "tonttu taisi ajatella, että joulunvietostamme puuttui vielä latvatähti." "Mutta nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon, eikö olekin isä?" kaikista pienin pupu kysyy huolissaan. "On, nyt meillä on kaikki valmiina joulun viettoon", isäpupu vastaa, "Hyvää joulua lapset!" "Hyvää joulua isä!"

Nykypäivänä lahjojen paketointi on kyllä tehty helpoksi jopa tällaiselle ei-kovin hyvälle paketoijalle. Olisin minä voinut lahjani paperiinkin kääriä, mutta tarjolla oli myös valmiita lahjapusseja. Paketoin lahjani sitten niihin. Tällä kertaa paketoitavasta lahjasta ei näy vilahdustakaan, koska lahjan saaja taitaisi arvata heti, että se on juuri hänelle. Mutta kyllä sinne pussiin oikeasti lahjakin meni! Meillä ei ole tapana kirjoittaa pakettikortteihin lahjan antajan nimeä, siksi olen koettanut keksiä noihin valmiisiin kohtiin jotain ihan muuta (ja joka pakettiin vähän erilaisia juttuja).

Päivän adventtikalenteripostaus on kovin myöhässä, pahoitteluni! Joulukiireet alkavat vaivata. Neljännen ja viimeisen adventin kynttilät. Kynttilänjalka on sellainen, jossa on "aina" meidän perheessä adventtikynttilöitä poltettu. Taustalla on äitini joulukalenteri. Äidilläni on tapana repiä avatut luukut irti, minä taas jätän ne paikoilleen. Kumpikohan tapa on "oikea"?

Yksi parhaimmista joulumuistoistani on jouluhartaus noin kymmenen vuoden takaa. (En ole kovin uskonnollinen, mutta usein joulun aikaan tulee johonkin hartauteen tai jumalanpalvelukseen osallistuttua.) Silloin vietimme joulua mökillä ja aattopäivänä menimme mökkipaikkamme kirkkoon hartauteen. Matka kirkkoon taisi olla pimeä ja luminen. Kirkko on toistasataa vuotta vanha pienehkö puukirkko. Siellä ei ole lämmitystä, joten alttaritaulu viedään aina talven ajaksi pois. Alttaritaulun paikalla on vain pienempi pahvikuva taulusta. Puiset penkit ovat vanhat. Kirkko on valaistu vain aidoilla kynttilöillä Istuimme kaikki toppavaatteissamme ja pipotkin taisivat olla päässä. Hartaudessa kuultiin tietysti evankeliumi ja laulettiin tuttuja jouluvirsiä. Ja kun lauloimme, hengitys höyrysi. Jostain syystä juuri se on muistoni selkein kohta: miten ihmisten hengitys höyrysi, kun lauloimme kaikki.