Lässähdys
Tiedättekö sen tunteen, kun odottaa ja kuvittelee jotakin tapahtumaa. Haaveilee jostakin. Käy päässään läpi kymmeniä erilaisia mahdollisuuksia, miten jotakin voisi tapahtua. Ei osaa enää laskea, kuinka monta kertaa on kuvitellut, että jokin tietty asia tapahtuisi.
Ja sitten.
Sitten se tapahtuu.
Juuri se asia, jota on kuvitellut niin kauan, tapahtuu.
Eikä mitään tapahdu.
Maailma jatkaa kulkuaan radallaan. Ei sateenkaaria. Ei bambeja soittamassa balalaikkaa. Ei ilotulituksia.
Maailmassa ei tapahdu mitään. Minussa ei tapahdu mitään. Huomaan vain, että kappas, tuokin tapahtui.
Lässähdys.
Ja loppujen lopuksi, se lässähdyskin on ihan okei. Oikeastaan ei osaa kuvitellakaan, että jotain muuta olisi tapahtunut.
Aikuistumista? Kasvamista? Muuttumista? Normaalia? En osaa sanoa. Kunhan vain huomasin tämän tapahtumakulun viime viikolla. (Ja se tapahtuma, josta tämä pohtimisketju lähti liikkeelle, ei ollut mitään suurta ja maailmaamullistavaa ylipäätään. Tietenkään.)
Ja sitten.
Sitten se tapahtuu.
Juuri se asia, jota on kuvitellut niin kauan, tapahtuu.
Eikä mitään tapahdu.
Maailma jatkaa kulkuaan radallaan. Ei sateenkaaria. Ei bambeja soittamassa balalaikkaa. Ei ilotulituksia.
Maailmassa ei tapahdu mitään. Minussa ei tapahdu mitään. Huomaan vain, että kappas, tuokin tapahtui.
Lässähdys.
Ja loppujen lopuksi, se lässähdyskin on ihan okei. Oikeastaan ei osaa kuvitellakaan, että jotain muuta olisi tapahtunut.
Aikuistumista? Kasvamista? Muuttumista? Normaalia? En osaa sanoa. Kunhan vain huomasin tämän tapahtumakulun viime viikolla. (Ja se tapahtuma, josta tämä pohtimisketju lähti liikkeelle, ei ollut mitään suurta ja maailmaamullistavaa ylipäätään. Tietenkään.)
Hyvää avautumista. Tiedän tunteen, kun bambit eivät ilmesty soittamaan balalaikkaa, vaikka syytä olisi.
VastaaPoistaPS. ärsyttävää kun blogggerissa ei voi muokata kommenttejaan kun tekee typerän kirjoitusvirheen, jonka tietysti huomaa vasta sitten kun on postannut kommentin...