Isku vyön alle
Tiedätte varmasti sen hetken
(Tähän väliin tulee pieni välitarina, jonka voi vapaasti skipata, mutta koska #ikuisestikatkera, kerron tarinan. Ala-asteen viidennellä tai kuudennella luokalla meille pidettiin seksuaalivalistusta koulussa, tytöille erikseen, pojille erikseen. Tunnilla jaettiin Libressen (tai jonkin muun sidevalmistajan) painattama valistusvihkonen. Jännittyneenä avasin vihkon lopusta, missä oli osio ihastumisesta ja seurustelusta. Ehkä minulle viimeinkin selviäisi, mitä ihastuminen oikein on. Ehkä viimeinkin saisin tietää, miltä se oikein tuntuu ja mistä tunnistan ihastumisen, kun sen koen. Ja siellä se lause odotti, heti kappaleen alussa: "Tiedät varmaan tunteen". NO EN TIEDÄ. Nykyään tuo lause aiheuttaa yhtä suurissa määrin huvitusta ja katkeruutta. #tärkeätarina (Ps. Nykyään tiedän tunteen, mutta ala-asteella olin vielä pihalla.))
Mihinkäs me jäätiinkään? Niin siis, tiedätte kai tekin sen hetken, kun muuten vain lukee kirjaa, vähän mielenkiinnolla silmäilee.... ja sitten yhtäkkiä sivuilta pomppaa lause silmille ja se lause iskee vyön alle.
Kaikki lausetta edeltävä ja sen jälkeen tuleva on täysin yhdentekevää, mutta se yksi lause kiteyttää jotakin sellaista, mitä olet aina tuntenut, ajatellut tai miettinyt. Lause paljastaa sinut sellaisena kuin olet ja nostaa silmiesi eteen peilin, josta katsoa itseäsi paljaampana kuin hetkeen.
Eikä lausetta voi pyyhkiä pois, sillä kun olet sen lukenut, se jää kummittelemaan päähäsi, leijailemaan ajatusten reunamilla ja kutittelemaan korvantauksiasi, kun katseesi on kohdistunut johonkin aivan muuhun. Omasta halustasi, mutta ilman vaihtoehtoja, kopioit sen lauseen muistiin. Sitten unohdat paperin jonnekin ja löydät sen taas, minuutin, viikon tai viiden vuoden kuluttua. Ja siinä se jälleen on: taika, joka pitää sinut otteessaan.
Haluaisit lukea kaiken aikaa vain sellaisia lauseita, jotta näkisit itsesi ja voisit muodostaa mielipiteen todellisuudesta. Toisaalta et kuitenkaan haluaisi lukea enää yhtään sellaista lausetta, koska jokin siinä kaikessa satuttaa sinua, vaikkei ehkä huonolla tavalla.
Ja sitten sinä kirjoitat asiasta blogipostauksen.
PS. Tekstin tyylistä Kahiseelle kiitoksia, luin Schrödingerin karvalakkia juuri ennen tämän tekstin kirjoittamista ja vaikutteet näkyvät. :D
PPS. "Uusien ihmisten kohtaaminen vaatii itsetuntoa ja uskoa siihen, että itse on sellainen, johon joku oikeasti haluaisi tutustua."
(Tähän väliin tulee pieni välitarina, jonka voi vapaasti skipata, mutta koska #ikuisestikatkera, kerron tarinan. Ala-asteen viidennellä tai kuudennella luokalla meille pidettiin seksuaalivalistusta koulussa, tytöille erikseen, pojille erikseen. Tunnilla jaettiin Libressen (tai jonkin muun sidevalmistajan) painattama valistusvihkonen. Jännittyneenä avasin vihkon lopusta, missä oli osio ihastumisesta ja seurustelusta. Ehkä minulle viimeinkin selviäisi, mitä ihastuminen oikein on. Ehkä viimeinkin saisin tietää, miltä se oikein tuntuu ja mistä tunnistan ihastumisen, kun sen koen. Ja siellä se lause odotti, heti kappaleen alussa: "Tiedät varmaan tunteen". NO EN TIEDÄ. Nykyään tuo lause aiheuttaa yhtä suurissa määrin huvitusta ja katkeruutta. #tärkeätarina (Ps. Nykyään tiedän tunteen, mutta ala-asteella olin vielä pihalla.))
Mihinkäs me jäätiinkään? Niin siis, tiedätte kai tekin sen hetken, kun muuten vain lukee kirjaa, vähän mielenkiinnolla silmäilee.... ja sitten yhtäkkiä sivuilta pomppaa lause silmille ja se lause iskee vyön alle.
Kaikki lausetta edeltävä ja sen jälkeen tuleva on täysin yhdentekevää, mutta se yksi lause kiteyttää jotakin sellaista, mitä olet aina tuntenut, ajatellut tai miettinyt. Lause paljastaa sinut sellaisena kuin olet ja nostaa silmiesi eteen peilin, josta katsoa itseäsi paljaampana kuin hetkeen.
Eikä lausetta voi pyyhkiä pois, sillä kun olet sen lukenut, se jää kummittelemaan päähäsi, leijailemaan ajatusten reunamilla ja kutittelemaan korvantauksiasi, kun katseesi on kohdistunut johonkin aivan muuhun. Omasta halustasi, mutta ilman vaihtoehtoja, kopioit sen lauseen muistiin. Sitten unohdat paperin jonnekin ja löydät sen taas, minuutin, viikon tai viiden vuoden kuluttua. Ja siinä se jälleen on: taika, joka pitää sinut otteessaan.
Haluaisit lukea kaiken aikaa vain sellaisia lauseita, jotta näkisit itsesi ja voisit muodostaa mielipiteen todellisuudesta. Toisaalta et kuitenkaan haluaisi lukea enää yhtään sellaista lausetta, koska jokin siinä kaikessa satuttaa sinua, vaikkei ehkä huonolla tavalla.
Ja sitten sinä kirjoitat asiasta blogipostauksen.
PS. Tekstin tyylistä Kahiseelle kiitoksia, luin Schrödingerin karvalakkia juuri ennen tämän tekstin kirjoittamista ja vaikutteet näkyvät. :D
PPS. "Uusien ihmisten kohtaaminen vaatii itsetuntoa ja uskoa siihen, että itse on sellainen, johon joku oikeasti haluaisi tutustua."
Kommentit
Lähetä kommentti