Pikkuikkuna

Koska keskeneräisiä projekteja ei ole vielä tarpeeksi, ajattelin aloittaa uuden. Huomenna alkaa Nanowrimo, eli kansallinen romaaninkirjoituskuukausi. Eli kuukausi aikaa kirjoittaa 50 000 sanan romaani. Juuei, en osallistu. Tällä hetkellä minulla ei ole minkäänsorttista romaani-ideaa, josta voisin (edes yrittää) 50 000 sanaa kirjoittaa. Sen sijaan minulla on keskeneräinen kirjoitusprojekti, jota pitäisi jatkaa. Päätin siis pitää oman Keskeneräisten Tekstien EdistämisKuukauden (KeTEKu). Ideana on siis jatkaa keskeneräistä tekstiä. Kutsun projektia myös viidesosa-Nanowrimoksi, sillä tavoitteenani on 10 000 sanaa lisää. Tämänhetkinen sanamääräni on 3201. Tavoitteena siis 13201 sanaa marraskuun loppuun mennessä. Toivon että onnistun. Edes vähän sinnepäin. Lupaan raportoida senhetkisen sanamäärän jokaisen marraskuun blogikirjoituksen lopussa (tai alussa). Saa myös toki liittyä seuraksi, jos tahtoo - ihan omat säännötkin saa keksiä. Katsotaan kuin tässä käy...

Minut haastettiin. Aloitetaan haasteen säännöillä: 1. Kerro 11 asiaa itsestäsi. 2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen. 3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Haasta 11 muuta ja kerro keitä he ovat. 5. Ei saa haastaa takaisin. 11 asiaa minusta, olkaa hyvät:  1. Minut haastettiin sarjisblogista , joten ensimmäinen ajatus oli "o-ou, joudunkohan piirtämään". Piirtäminen kuuluu luokkaan asioita, joita en tee kuin äärimmäisen harvoin tai pakon edessä. Kyseessä on yhdistelmä osaamattomuutta ja "en keksi mitä piirtäisin" -ongelmaa.  2. Tykkään säännöistä. Jos minulle antaa selkeät (kirjalliset) ohjeet, siitä, miten pitää toimia, toimin melko varmasti niiden mukaan. Epäselvät tai ristiriitaiset ohjeet sen sijaan aiheuttavat vain ärtymystä. Kehitän sääntöjä myös itse itselleni - jotkut hyviä, toiset eivät niinkään.  3. Minulla on tällä hetkellä kolme paikkaa, joita pidän kotinani (ja sitten on vielä perheeni kesämökki, joka myös on hyvin kotoisa). Iha...

Piporadio = korvamato = jotain, joka soi päässä. Viime kerran kepeistä aiheista siirrytään kertakaikkisen vakavamielisiin. Poimintoja piporadiosta, eli vajaat kymmenen biisiä, jotka ovat viime aikoina soineet päässä. Näiden perusteella saa yrittää analysoida psyykettäni/alitajuntaani/mitä ikinä tahtookaan. Mut lähinnä kyseessä on vaan seitsemän randomilla valikoitunutta biisiä, ja jotain lätinää aiheesta. Jos tahtoo yllättää itsensä, niin voi klikata Piporadioon tästä , kuunnella biisit ja sit tulla lukemaan selitykset. Tai voi lukea ensin selitykset, huomata, ettei linkkiä kannata todellakaan klikata ja... niin. Omalla vastuulla, jos on sellainen ihminen, jolle tarttuu korvamadot helposti. Itse olen niitä ihmisiä, jotka oppii biisien sanat suht nopeasti - en nyt yleensä ihan kertakuulemalta, mutta ei siihen montaa kertaa tarvita (oletuksena se, että saan sanoista selvää). Toisaalta, aina biiseistä ei soi sanat päässä, toisinaan myös pelkkä melodia. Jolloin pitää tietysti selvit...

Tänään, kun kävelin kotiin kaiken harmauden ja ruskan keskellä, oivalsin yhtäkkiä jotakin minulle tärkeää. Tämä hetki on hyvä. Tämä aika, paikka, ympäristö ja tila on oikea. Vaikka menneisyydessä on hetkiä, jotka haluaisin elää uudelleen ja asioita, joiden tekemistä tai tekemättä jättämistä kadun, en silti tahtoisi palata ajassa taaksepäin elämään mennyttä uudelleen. Se kaikki on johtanut minut tähän hetkeen, tälle kadulle, näihin saappaisiin - ja tässä on hyvä. Se, että tässä on hyvä, ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin yltiöpäisen onnellinen. (Sellainen  kävelen auringonpaisteessa -onnellinen.) Lähinnä se tarkoittaa, että olen tyytyväinen elämääni näin - koen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. On asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta niin kovin paljon voisi olla huonomminkin. Tuo ulkona oleva sää vertautuu hyvin tähän olotilaan. On pilvistä ja harmaata, mutta puissa on kaunis ruska, joten vaikka sää on kurja, on kuitenkin kaunista. Ei suosikkisäätilani (pa...

Pari päivää sitten näin kaverini sarjakuvablogissa tämän kuvan . Minulle se onnistuu vangitsemaan sen tunteen, mikä aina välillä tulee: sen kun tahtoo vain olla pieni ja jossakin poissa kaukana. Kuten kuvassa sanotaankin. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten jätän tunteen välittymisen tuon hienon kuvan harteille, yrittämättä itse selittää sitä auki (pieni ja kaukana, enpä minä muita sanoja taitaisi keksiä). Asiasta aasinsillan kautta kukkaruukkuun. Tänään kaapissa tuli vastaan tämä: Valkoinen pitsimekko. Sain sen keväällä. Sitä ei ole käytetty koko kesänä. Keväällä haaveilin käyttäväni tuota nättien sandaalien ja sinisen pitsihuivin tai olkihatun kanssa. Ei tullut tilaisuutta, etenkin kun mekko oli aina juhlien sattuessa väärässä paikassa. Eipä sikäli, se olkihattukin on edelleen käyttämätön. Että jos joku pitää bileet, joihin voi pukeutua pitsimekkoon ja olkihattuun, niin otan kutsun ilomielin vastaan! Jotakin surullista sellaisissa tavaroissa kyllä on, jotka on...

... Eli kuinka vietetään viikonloppu rastimiehenä. Suunnittelin tekeväni hienon kuvallisen raportin tämän kuluneen viikonlopun seikkailuistani, mutta koska olen huono ottamaan valokuvia, tämän raportin kuvat ovat melko epäinformatiivisia ja lukumäärältään vähäisiä. Menin siis kotikotipaikkakunnalle perjantaina tätä rastimieheilyä varten. Muutama tunti kului siinä, kun pakkasi tavaroita, vaihtoi kuulumisia ja söi. Ajettiin myös sunnuntaisia ruokatavaroita sunnuntain kisapaikalle säilöön. Siinäkin meni reilu tunti. Ja sitten olikin aika käydä nukkumaan, sillä seuraavana aamuna herätys oli puoli kuusi. 5.30. Lauantaina. Kun herätyskello soi, mietin hetken onko tämä kaikki todella aikaisen aamuherätyksen arvoista. Kyllä se oli. Ja kun herätys oli 5.30, lähtö oli 6.30. Onnekseni minä en ollut se, jonka piti ajaa - en kyllä edes tuntenut reittiä. Ajomatkakin sujui leppoisasti jutustellen ja vitsaillen. Perillä ensimmäinen tehtävä oli liikenteenohjaus (vapaaehtoisia kysyttiin, ei lö...

Se hetki koettiin tänään. Kirjaimellisesti. Kompastuin sitten imuriin. Ei pitäisi ihmislapsen siivota. Muutenkin tuntuu siltä, että olen syntymäpaikassani altistunut hämäläiselle hitaudelle ja toisinaan se puskee pintaan yllättävissä asioissa. Kuten tänään, kun perjantai 13. päivä tuli viikon myöhässä. Töissä oli liikaa tekemistä, kauhea kiire ja vähäisestä aamupalasta johtuen vielä nälkäkin... Kun päivä päättyi, tuntui siltä, että aivoista oli haudutettu puuroa. Ja sitten kompastuin imuriin. Ja likasin tai kolhin seinän. Hupsista. Päivän kuvituskuvana seuraava keskeneräinen projekti (joka säilyy sellaisena vielä ainakin kuukauden): olohuoneen taulut. Kehykset maksoi äiti, mutta sisältö pitäisi kehittää itse. Noihin pystysuorassa oleviin kehyksiin tulee kirjankansipostikortteja (jotka on olemassa, mutta ei täällä - siitä projektin viive), mutta vaakasuoriin ne eivät oikein sovi. Tämänhetkinen idea on laittaa vaakasuoriin lainauksia kirjoista (ehkä juuri niistä kirjoista,...