Kirjoja, kirjoja, kirjoja


Kesällä olin laiska, enkä jaksanut päivittää tämän vuoden lukuhaasteen sivulle lukemiani kirjoja. Sen sijaan olen lukenut kirjoja hyvin paljon.

Liityin vuoden vaihteessa Goodreads-sivustolle ja annoin itselleni lukutavoitteen tälle vuodelle: 60 kirjaa. (Viime vuonna luin 58 - päätin vähän parantaa siitä.) Keväällä olin ajoittain jopa 11 kirjaa perässä tavoitteestani. Tällä hetkellä olen yhdeksän kirjaa edellä.

Kuvassa ovat kuusi viimeisintä lukemaani kirjaa, ne odottavat kiltisti pääsyä takaisin kirjaston hyllyihin. Suosikkejani noista kirjoista olivat Kunnes kerron totuuden ja Bitterblue.

Kunnes kerron totuuden on historiallinen (nuorten aikuisten) romaani. Päähenkilö Judith on kadonnut kylästä neljä vuotta sitten ja palannut takaisin kaksi vuotta sitten. Judithin kanssa samoihin aikoihin kadonnut Lottie on löydetty jo aiemmin kuolleena. Judith ei puhu ja pikku hiljaa kirjan edetessä hän alkaa etsiä omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Kirjassa oli mielenkiintoinen rakenne ja kerrontatapa ja ehkä juuri siksi sitä ei olisi millään malttanut laskea käsistään. Kunnes kerron totuuden on rakkausromaani ja kasvutarina ja historiallinen romaani ja kuvaus siitä, mitä ennakkoluulot saavat aikaiseksi.

Bitterblue on fantasiaromaani (englanninkielinen). Ihastuin saman kirjailijan Syntymälahja-romaaniin joskus lukioaikoina ja kun tänä kesänä sain kirjastosta käsiini Syntymälahjan "jatko-osat" englanniksi, piti molemmat tietysti lukea. Pidin sekä aiemmin kesällä lukemastani Fire:sta kuin Bitterbluestakin. Kirjan päähenkilö Bitterblue on 18-vuotias kuningatar, joka yrittää selvittää mikä valtakunnassa on totta ja mikä ei. Hän haluaa jättää isänsä hirmuvallan aikakauden taakseen ja auttaa alamaisiaan pääsemään siitä yli. Työhuoneessaan papereita allekirjoittaessaan hän on kuitenkin kaukana tavallisen kansalaisen arjesta ja niinpä Bitterblue alkaa salaa tutustua tavallisen kansan arkeen. Ja joutuu puolivahingossa mukaan seikkailuun ja valtapeliin. Eniten pidin kirjassa siitä, miten todentuntuiselta se vaikutti. 18-vuotias kuningatar on epävarma itsestään ja ratkaisuistaan, eikä aina tiedä mikä olisi parasta. Hän ei ole mikään superihminen (toisin kuin kahden muun sarjan kirjan päähenkilöt vähän ovat).

Nyt taidan päivittää lukuhaastelistaa eteenpäin, josko vaikka saisin sen ajantasaiseksi joskus ennen vuoden vaihdetta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi oikein olen vihainen?

On siihen pari muutakin syytä kyllä, mutta... Olen täällä blogissakin hehkuttanut kirjaa Iltasatuja kapinallisille tytöille. Pidän kirjasta edelleen, olen hankkinut sen omaan hyllyyni ja lukenut tarinoita erilaisissa yhteyksissä (yleensä yhden tarinan jälkeen on pyydetty lukemaan vielä toinenkin). (Toim. huom. en julkisesti.) Kävin elokuun lopulla kirjakaupassa ihan vain kiertelemässä (Haminassa, kun nyt satuin olemaan siellä ja oli aikaa). Vastaavia kirjoja on ilmestynyt viime aikoina muitakin: parikin suomalaisista naisista kertovaa teosta sekä Iltasatuja kapinallisille tytöille 2. Ja vielä yksi, nimittäin Rohkeiden poikien kirja: tositarinoita hämmästyttävistä pojista, jotka muuttivat maailmaa.  Lainasin Rohkeiden poikien kirjan kirjastosta työsyistä. Äsken aloin selailla sitä ja voi että kuinka se sai minut vihaiseksi. Pikaisella selailulla vastaan tuntui tulevan lähinnä sellaisia tarinoita, joissa oli saavutettu jotain (mutten tiedä muuttivatko ne niin maailmaa), il...
Lue lisää

Piporadiosta poimittua

Piporadio = korvamato = jotain, joka soi päässä. Viime kerran kepeistä aiheista siirrytään kertakaikkisen vakavamielisiin. Poimintoja piporadiosta, eli vajaat kymmenen biisiä, jotka ovat viime aikoina soineet päässä. Näiden perusteella saa yrittää analysoida psyykettäni/alitajuntaani/mitä ikinä tahtookaan. Mut lähinnä kyseessä on vaan seitsemän randomilla valikoitunutta biisiä, ja jotain lätinää aiheesta. Jos tahtoo yllättää itsensä, niin voi klikata Piporadioon tästä , kuunnella biisit ja sit tulla lukemaan selitykset. Tai voi lukea ensin selitykset, huomata, ettei linkkiä kannata todellakaan klikata ja... niin. Omalla vastuulla, jos on sellainen ihminen, jolle tarttuu korvamadot helposti. Itse olen niitä ihmisiä, jotka oppii biisien sanat suht nopeasti - en nyt yleensä ihan kertakuulemalta, mutta ei siihen montaa kertaa tarvita (oletuksena se, että saan sanoista selvää). Toisaalta, aina biiseistä ei soi sanat päässä, toisinaan myös pelkkä melodia. Jolloin pitää tietysti selvit...
Lue lisää